VUODELTA 2016
AADEE MUILUTUS › pk-merkintä
Saavuin Ventokseen superkauniina ja sopivan lämpimänä kesäpäivänä. Tänään minun oli tarkoitus käydä tutustumassa Aadee-nimiseen suomenhevosoriin. Hän oli minulle uusi tuttavuus, mutta kuulemma ihana ja varma hevonen, jolla voisin vaikka käydä heittämässä maastolenkin. Oli välillä mukava lähteä omalta tallilta muualle, sillä se tuo vaihtelua omaankin arkeen. Parkkeerasin mustan Range Roverini Ventoksen parkkipaikalle ja otin auton takaa kypäräni ja ratsastussaappaani. Päälleni olin laittanut jo tietenkin pehmeät lempiratsastushousuni ja pitkähihaisen paidan, jolla ajattelin selvitä metsässä. Laitoin ovet lukkoon ja lähdin kohti tallia.
Tallilla tapasin tytön, joka esittäytyi, toivotti minut tervetulleeksi ja ystävällisesti kertoi Aadeen olevan laitumella, josta se pitäisi hakea. Pyysin hänet mukaan varmuuden vuoksi, sillä ensinäkään en ollut täysin varma laitumien sijainnista (sillä tämä tyttö jonka tapasin kertoi minulle niiden olevan vähän matkan päässä) sekä en ollut varma, tuleeko Aadee kiltisti tarhasta ulos/tuleeko sieltä viisi hevosta ulos Aadeen lisäksi. Hän lähti mukaani ja nappasin samalla riimunnarun satulahuoneesta. Matkalla ehdimme puhua enemmän, sillä laitumille oli pieni kävelymatka. Puhuimme hevosista, kesästä ja vaihdoimme vain yleisesti kuulumisia. Olin iloinen, että tämä tyttö oli paikalla saapuessani. Minusta kyllä alkoi tuntua, että yaren laittoi hänet asialle varmistamaan, että tunnen oloni tervetulleeksi ja löydän Aadeen. Keskusteluissamme selvisi myös, että yaren oli itse valmentamassa jollain toisella tallilla, joten ei päässyt siksi vielä paikalle. Saatuamme Aadeen kiinni ja ulos laitumelta (joka oli muuten helppoa, sillä Aadee sipsutteli kiltisti portille ja antoi minunkin ottaa hänet kiinni ja taluttaa ulos samalla kun muut hevoset vasta nostivat päänsä ja tajusivat, että Aadee lähtee ulos) lähdimme takaisin kohti talleja. Talleilla tyttö näytti minulle nopeasti, missä Aadeen tavarat olivat sekä missä voisin hänet varustaa. Hän sanoi minulle, että metsässä olisi selvästi yksi pääreitti, jota seuraamalla minun pitäisi löytää myös takaisin tallille. Suunnistustaidoistani epävarmana olin hieman järkyttynyt, mutta tyttö vakuutti minulle, että pysyisin kyllä tallessa. Niinpä aloitin vain Aadeen harjaamisen luottaen, että hän olisi oikeassa.
Saatuani Aadeen harjailtua ja varustettua, varustin myös itseni ja lähdin taluttamaan Aadeeta ulos. Nousin Aadeen selkään. Ori pysyi täysin hievahtamatta paikallaan. Vau, tämä on erittäin hyvä merkki hevosessa. Mikään ei ole rasittavampaa kuin steppaileva hevonen, jonka selkään pitäsi nousta. Lähdimme tytön neuvomaa tietä pitkin jota kuljimme pienen matkan. Sen jälkeen siitä oikaisi hieman pienempi polku, joka sekin oli kuitenkin aika leveä maastolenkiksi. Tätä polkua pitäisi siis seurailla, että pysyn tallessa. Aadee selvästi nautti kesäpäivästä, kuten minäkin. Se käveli tasaisella askelluksella ja varmasti pitkin polkua. Maisemat olivat kyllä upeat. Oli perinteistä suomalaista metsää, hieman vesistöjä ja peltoja. Suomi oli kyllä ehdottomasti kaunis hevosen selästä käsin. Silloin on aikaa katsella ja ihastella kaikkea ympäröivää. Ravailin pikkuisen matkan Aadeen kanssa. Seuraavaksi huomasin pitkän suoran edessäpäin, joten päätin antaa Aadeelle laukkapohkeet. Sitten mentiin – Aadee oli saanut lisää puhtia ja jouduinkin sitä hieman muistuttelemaan vauhdista pidätteillä. Nopeasti se hidasti rauhallisempaan laukkaan. Suoran päässä hidastimme menoa käyntiin. Päätin, että tämän jälkeen mentäisiin rauhallista vauhtia loppumatka. Se tuntui myös Aadeelle sopivan, sillä se hidasti askeltaan.
Pysyin kuin pysyinkin tiellä, sillä aivan liian nopeasti tunnistin tuttuja maisemia. Laitumia, jossa Ventoksen hevosia sijaitsi ja tien, jota pitkin olimme hakeneet Aadeen ennemmin. Päästyäni tallin pihaan laskeuduin satulasta, löysäsin satulavyötä ja talutin Aadeen takaisin talliin. Otin sen varusteet pois ja harjailin sitä hyvän tovin. Kun olin vienyt Aadeen tavarat takaisin omalle paikalleen, huomasin, että yaren käveli minua vastaan käytävällä. Hän lupasi lähteä mukaani viemään Aadeeta takaisin laitumelle, että ehtisimme vaihtaa hieman kuulumisia. Otin Aadeen riimunnarun ja talutin sen ulos. Yarenin piti viedä muutamia papereita toimistoonsa, mutta tuli nopeasti luoksemme ja lähdimme sitten siitä laitumelle päin. Ehdimme höpistä hyvän tovin jo matkalla, mutta jatkoimme juttua vielä autonikin vieressä. Lopulta puhelimeni soi ja meidän oli pakko lopettaa. Olin tulossa Ventokseen toistekin tällä viikolla, joten sanoin nopeat heipat ja vastasin puhelimeen.
H. A. Kuoleman Lento › pk-merkintä
Satoi kaatamalla, kun saavuin Ventokseen kiireisen tiistai-iltapäivän jälkeen. Ajattelin, että selviän matkan talliin sateenvarjoni avulla. Mutta, ihanaksi yllätyksekseni sateenvarjoni olikin jäänyt eteisen lipaston päälle. Miten ihanaa! Olin ekspertti unohtamaan tarpeellisia tavaroita. Tänään minulla olisi edessä taas uusi tuttavuus, suomenhevosori Leevi. Tästä orista olin kuullut ja yaren kehotti minua olemaan varuillani sen kanssa. Alkuperäinen suunnitelmani olisi ollut uhata kaikkia käskyjä ja mennä Leevin kanssa maastoon, mutta selvästi universumikin suojeli minua tällä vesisateella. Ei kai ori nyt niin paha maastossa voisi olla? Se minun täytyisi selvittää vielä joku kerta.
Jätin ratsastuskamppeeni autoon, sillä en ollut nyt selvästi menossa ratsastamaan. Avasin auton oven mahdollisimman nopeasti, löin sen kiinni ja kävelin ripein askelin tallia kohti. Tallilla minua odotti yaren, jonka kanssa keskustelimme päivän suurimmat puheenaiheet ja hevostemme lähiaikaiset saavutukset ja kuviot. Lähdin kävelemään kohti Leevin karsinaa, jossa sen oletin olevan, mutta yllätyksekseni karsinassa ei näkynyt ristin sielua. Palasin takaisin yarenin luokse. Leevi olikin vielä ulkona tarhassa. Voi hemmetti. Noh, enhän minä ole tehty sokerista. Laitoin takkini kiinni kunnolla sekä hupun päähän ja olin valmis koitokseen. Lähdin ulos, kohti tarhoja, jotka olivat onneksi vähän lähempänä kuin itse laitumet. Portilla tajusin, että unohdin riimunnarun talliin. Ei auttanut muu kuin palata takaisin ja hakea se. Olisinhan hevosen voinut ottaa riimustakin kiinni, mutta uuden hevosen kanssa en tätä viitsinyt heti tehdä. Palattuani takaisin vettä valuvana ja riimunnarun kanssa, lähdin pyydystämään Leeviä kentältä. Huutaessani sitä ori tuli kovaa vauhtia luokseni katoksesta ja pysähtyi sitten äkkijarrutuksella eteeni. Se haisteli minua, kun napsautin riimunnarun kiinni riimuun. Lähdimme yhdessä kohti porttia, Leevin hieman ihmetellessä minua. Kuka tämä uusi nainen oli? Eihän me tälläisestä sovittu?
Päästyämme vihdoikin talliin, molemmat vettä valuvina (joka ei kyllä näyttänyt Leeviä haittaavan, minua ehkä enemmänkin), vein Leevin omaan karsinaansa ja laitoin sen kiinni. Hain Leevin harjat. Sillä aikaa ori oli jo ehtinyt hieman pemmastaa kuivikkeitaan ja melkein kiertänyt kaulansa riimunnarun ympärille. Kun se tajusi, että olin takaisin paikalla, se pyörähti nopeasti takaisin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En minä mitään-ilme sen kasvoilla oli päivänselvä. Aloin harjailla sitä. Huomasin kuitenkin pienen haavan sen rinnassa, jonka se oli varmaankin saanut laitumella kompuroidessaan. Haava oli kuitenkin loppuviimeksi todella pieni, joten hain vain vähän lämmintä vettä ja pyyhkeen, jolla putsasin haavan. Kun olin putsannut sen, laitoin haavaan vielä vähän Helosania. Pitäisi muistaa sanoa siitä yarenille. Haavaoperaation jälkeen putsasin Leevin kaviot. Aluksi se oli vähän kummissaan, mutta antoi minun kuitenkin rapsutella kurat pois sen kavioista. Selvitettyäni harjan ja hännän (jolla Leevi yritti minua myöhemmin huiskia), annoin sille muutaman porkkananpalan, jotka se hotkaisi. Yaren oli antanut minulle ohjeistukseksi jättää Leevi karsinaansa, joten vein orin harjapakin omalle paikalleen ja päästin sen vapaaksi karsinassa. Taputtelin sitä vielä ennen kuin lähdin. Leevihän oli aivan täysin ihana ja symppis ori! Toisaalta, en ollut kyllä vielä ratsastanut sillä. Ehkä sitten ensi kerralla?
KASKIRIKKO estevalmennus
Olin kuullut juttua tästä suomenpienhevosesta. Sana "keskittymiskyvytön" oli jäänyt mieleeni. Ja minä olin ottanut tämän hevosen valmennettavakseni. Onneksi Lissun tuntien tiesin, että hän luultavimmin pysyisi kyydissä. Minun ei siis toivottavasti tarvitsisi soittaa ambulanssia ja pelätä hengenhädässä, kuinka meille kaikille kävisi. Olin tullut Susirajaan ajoissa laittaakseni kenttää hieman valmiiksi. Näin Lissun nopeasti vilaukselta tämän mennessä laittamaan Kaskea valmiiksi. Oli sateinen kesäpäivä, lämmin, mutta painostava. Toivoin hiljaa mielessäni, ettei ulkona alkaisi sataa kaatamalla. Kentällä rehasin toiselle sivulle puomeja uran viereen järjestykseen. Niistä oli tullut tavallaan valmennuksieni tavaramerkki. Pidin ehdottomasti tärkeänä hyvää onnistumista niissä, ennenkuin päästin yhtäkään ratsukkoa esteille. Kokosin keskelle myös yhden esteen, 60cm korkeudelle ja rehasin sen jälkeen jo kaksi tolppaa seuraavaa estettä varten. Ratsukko, Kaski ja Lissu, saapuivat kentälle. Kaski oli selvästi järkyttynyt minusta. Se halusi tulla haistelemaan ja seuraavaksi se jo pökkikin Lissua tylillä noniin hyppääs jo kyytiin niin lähdetään. Pidin Kaskea paikoillaan, kun Lissu kipusi selkään. Se näytti malttamattomalta, mutta innokkaalta, sillä se pällisteli kaikkea kentällä olevaa, vaikka oli kyllä nähnyt varmasti kaiken ennenkin. Annoin ratsukolle ohjeen itsenäiseen alkulämmittelyyn, sillä samalla voisin hieman tutkia ratsukon toimintaa yhdessä ja itse hevosta. Kaski näytti tarvitsevan paljon tukea ratsastajaltaan, vaikka se ei kyllä kuullutkaan puolikaan avuista ja korskahteli välillä. Naurahdin katsoessa ratsukon menoa. Pian he olivat kuitenkin saaneet alkulämpät tehtyä ja päästin the puomeille. Ensimmäinen kerta, heh, se ei mennyt ihan mallikkaasti. Kaski kirjaimellisesti jyräsi menemään. Se rynnisti puomien yli niin että ne kolahtelivat. Sen jälkeen se pysähtyi viimeisen puomin taakse onnellisen näköisenä. Sen ilme oli jotakuinkin kato äiti mä onnistuin ja mennäänkö uudestaan väliltä. Kehotin heitä menemään uudestaan puomit, nyt tarkasti. Muistutin pidätteistä. Seuraava kerta oli paljon parempi. Puomit eivät kolisseet samalla tavalla. Ratsukko meni puomit vielä toisesta suuntaa ja sitten pääsimme aloittamaan esteillä. Kehotin Lissua valmistelemaan Kasken hyvin puolipidätteillä. Kasken askeleet eivät todellakaan sopineet esteseen ja pelkäsin jo että koko ratsukko olisi humpsahtanut kumoon. Niin vain kuitenkin Kaski otti jonkinsortin superloikan ja he kiitivät yli esteen. Lissu ei kyllä ollut mukana täysin, mutta pysyi kyydissä. Hän näytti peukkua nopeasti kun kehotin heitä yrittämään uudestaan. Seuraava kerta, noh, ei ollut vieläkään kyllä priimaa. Kaskella näytti olevan ainakin satatuhatta jalkaa mahan alla, kun se laukkasi menemään kentällä. Nostin hieman korkeutta, 80 senttiin, ajatellen Kasken valpastuvan ja tajuavan, että tässä ei leikitä. Ajatukseni kävivät toteen. Hyppy meni kohtalaisesti. Askeleet sopivat jo paremmin ja ratsukko kiisi yli esteen. Otimme vielä toisesta suuntaa, ennenkuin nostin esteen metriin, Kasken omaan kisakorkeuteen. Kaski oli jo ehkä hieman väsynyt tästä kaikesta, joten sen takajalka kopahti hypyssä ylimmäiseen puomiin. Nostin puomin nopeasti ylös ja kehotin heitä menemään vielä kerran molemmista suunnista. Kaksi viimeisintä hyppyä olivat ehdottomasti parhaimmat. Jalkoja näytti olevan enään neljä ja Lissukin oli mukana. Annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn ja keräsin tavarat kentältä pois.
TUISKULAN TOHVELI pk-merkintä
Olin hyvin onnellinen päästessäni hetkeksi pois omista tallikiireistäni moikkaamaan Susirajaan suokkiori Tossua. Olin sen vilaukselta joskus nähnytkin, joten ihan uudesta hevosesta ei ollut kyse. Päästyäni ulos autosta, astelin reippain askelin sisälle talliin hakemaan riimunnarua. Minulla oli jonkinlainen käsitys missä Tossu sijaitsi, mutten ollut ihan varma. Niinpä päätin uhkarohkeasti lähteä etsimään sitä, sillä tallilla ei näkynyt ketään. Kello oli kyllä senverran aikainen aamulla, etten ihmetellyt että kukaan ei ollut vielä saapunut paikalle.
Hyväksi onnekseni löysin Tossun aika kaukaisesta tarhasta. Sain sen helposti kiinni. Se käveli kiltisti vierelläni tallustellessamme kohti tallia. Minulla ei kyllä ollut hajuakaan, mitä tekisimme Tossun kanssa tänään. Päivä oli kaunis, joten voisimme mennä ehkä pienelle maastoköpöttelylle.
Tallissa harjailin Tossun, puhdistin sen kaviot ja selvitin harjan ja hännän. Se oli erittäin kiltisti käytävällä, ei hötkyillyt eikä hirnunut. Päätin, että en laittaisi sille satulaa. Hain satulahuoneesta suitsen ja puin ne Tossulle. Laitoin itselleni kypärän päähän ja sitten olimmekin jo valmiita lähtemään.
Nousin pihassa Tossun selkään korokkeelta ja lähdin kohti maastolenkkiä. Tossu meni ehkä hieman peloissaan eteenpäin. Se oli jännää, kuinka paljon paremmin hevosen liikkeet tunsi ilman satulaa. Toisaalta kyyti ei ollut minulle yhtä pehmeää. Tossu asteli varovaisesti eteenpäin. Se katseli tarkasti mihin astui. Ilma oli sopivan viileä, vaikka aurinko kyllä paisti pilvien välistä. Ilmassa tuoksui metsä. Yhdessä vaiheessa Tossu hieman säpsähti puussa juoksevaa oravaa, mutta siitäkin selvittiin.
Tallilla purin Tossulta suitset pois ja harjailin sitä vielä hetken. Ulkona oli alkanut hieman sataa, joten hain sen sadeloimen, jonka laitoin Tossulle päälle. Sen jälkeen lähdin viemään sitä takaisin tarhaan. Sanottuani orille heipat, lähdin tallia kohti. Siellä vein sen harjalaatikon paikoilleen ja pesin ja kuivasin kuolaimet. Huomasin olevani paljon rentoutuneempi kuin tallille tullessani! Nyt sujuisi arkikin paremmin.
PIHKAANTUNUT PELVOITUS pk-merkintä
Vapaapäivänäni lähdin Susirajaan moikkaamaan Pupu-nimistä hevosta. En ollut ennemmin tavannut oria kuin vilkaisulta, joten tänään olisi siis ensimmäinen kerta. Olisi siis tiedossa luultavimmin rapsuttelua, harjailua ja muuten vain tutustumista. Ehkä ratsastusta toisella kertaa. Saavuttuani tallille Lissu kertoi Pupun olevan tarhassa, josta voisin noutaa sen itse. Hain riimunnarun ja lähdin hakemaan Pupua tarhasta. Siellä se iloisena näytti oleskelevan. Se hörähti nähdessään riimunnaruni ja lähti taivaltamaan kohti porttia. Sain sen helposti tarhasta ja onnistuin olemaan päästämättä muita tarhan asukkaita ulos. Pupu seurasi kiltisti vieressäni kun lähdin kävelemään kohti tallia. Se ei venkoillut eikä yrittänyt syödä matkan varrella kasvavia ruohotupsuja. Talliin päästyämme laitoin sen kiinni käytävälle ja lähdin hakemaan Pupun tavaroita satulahuoneesta. Olisimme ehkä voineet olla ulkonakin, mutta sisällä tallissa on ehkä turvallisempaa ottaen huomioon Suomen kesän - koskaan ei voi tietää koska sataa. Aloin harjaamaan Pupua. Olin melkein järkyttynyt siitä, kuinka kiltisti se seisoskeli käytävällä. Välillä se lepuutti toista takajalkaansa, mutta muuten se vain tyytyväisesti nautti harjauksesta. Harjattuani roskat ja mudat, aloin puhdistamaan kavioita. Yksi toisensa jälkeen kaviot nousivat kätevästi maasta ylös niin, että minun oli helppo puhdistaa ne. Putsauksen jälkeen aloin setvimään Pupun harjaa ja häntää. Hännässä oli paljon takkuja, mutta loppuviimeksi sain sen kyllä suoraksi. Hain sakset satulahuoneesta ja tasasin sen suoraksi. Harjattuani harjan aloin tehdä siihen lettiä. Edelleen Pupu oli ihan äärettömän kiltisti. En ole kyllä pitkään aikaan tavannut näin hyvin käyttäytyvää oria! Väkerrettyäni puolittaisen ranskanletin Pupun harjaan, vein sen tavarat takaisin satulahuoneeseen tuoden mukanani porkkanan. Porkkana katosi nopeasti Pupun mahaan. Irrotin Pupun ja lähdin viemään sitä tarhaan. Arvaukseni osuivat oikeaan - pihalla satoi! Ripein askelin luikimme tarhaan. Päästin Pupun irti ja se ravasi nopeasti suojaan. Naurahdin. Pupu oli äärimmäisen ihana ori. Uskon, että tämä ei jää viimeiseksi kerraksi, kun hoidan sitä!
AAMUKAKKUKAHVI pk-merkintä
Jo toista kertaa samalla viikolla lähdin Susirajaan hoitamaan hevosta. Edellinen hevonen oli ollut aivan ihana, joten odotin tältäkin tammalta paljon! Neidin nimi oli Kaneli, ja hän odottaisi minua jo valmiiksi varusteltuna, sillä Lissu ilmoitti Kanelin olleen valmennuksessa ennen minun saapumistani. Lupailin sitten hänelle, että kävisin nopeasti ratsastelemassa rauhallisen kävelylenkin sen kanssa. Tallille päästyäni Kaneli sielä jo odottelikin, väsyneen näköisen tallitytön kanssa. Olin itsekin jo laittanut varusteet kotitallilla päälle, joten painoin vain kypärän päähän ja lähdin Kanelin kanssa ulos. Lähellä oli sopiva ja lyhyt maastolenkki, jossa hevosen oli helppo mennä. Kaneli oli selvästi kyllä jo vähän väsynyt valmennuksesta, mutta tarvitsi loppulämmittelyn. Sillä oli helppo ratsastaa. Kaneli kuunteli avut hyvin eikä kokeillut mitään sen kummalisempia. Kaneli oli ilmeisimmin rekisteröinyt minut jo tuttavaksi, sillä olimme nähneet vilkaukselta edellisillä kerroilla ollessani Susirajassa. Oli kaunis päivä ja Kaneli kulki mukavasti eteenpäin. Ratsastajan unelma?
Takaisin tallille päästyämme tulin pois hevosen selästä ja talutin Kanelin talliin. Vein sen karsinaan ja löysäsin satulavyötä. Otin suitset pois. Samalla kun vein suitset satulahuoneeseen, hain Kanelin tavarat. Päästyäni karsinaan otin satulan pois ja vein senkin kuivamaan satulahuoneeseen. Kaneli oli hyvin väsyneen näköisenä karsinassaan, joten harjailin sitä hieman ja tsekkasin kaviot kunnes päästin sen nukkumaan. Lopuksi kävin vielä viemässä loput Kanelin harjat satulahuoneeseen ja lähdin itse kotiin.
HERRA HALOKEENI kouluvalmennus
Valmennettavanani oli tänään taas uusi ratsukko, Lissu ja suomenhevosori Kentsu. Päästyäni kentälle ratsukko olikin jo aloitellut reippaasti alkuverkan, joten pääsimme melkein heti aloittelemaan. Tutkin ratsukon toimintaa alkuverryttelyn aikana. Päätin, että tänään treenattaisiin koottuja askellajeja.
Ensimmäisenä vuorossa oli luonnollisesti käynti, jota kehotin ratsukkoa menemään lyhyet sivut normaalisti ja pitkät koottuina. Käynti oli hyvin koottua molemmilla kierroksilla molempiin suuntiin, joten siirryimme raviin.
Se ei mennytkään niin hyvin kuin oletin. Ravi meinasi välillä tippua käyntiin tai melkein nousta laukkaan. Olin kuullut, että Kentsun vahvin osuus oli yleensä ravi. Tänään sen ajatukset olivat kyllä ihan jossain muualla. Päätin kokeilla toista tapaa. Hain puomit keskelle kenttää ja pyysin ratsukkoa ravaamaan normaalisti puomien väliin. Sen jälkeen pysähdys ja koottua ravia hieman lyhyempi matka. Puomisysteemi toimi paremmin ja Kentsukin jaksoi koota ravinsa komeasti. Sen jälkeen kokeiltiin edellistä pitkät sivut koottuina -mallia ja sekin toimi ravin kanssa.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä oli laukan kokoamisen vuoro. Kentsulla näytti olevan puhtia, joten kehotin ratsukkoa laukkaamaan muutaman kierroksen molempiin suuntiin rauhoittaakseni menoa. Se näytti toimivan ja taas aloitettiin. Puomien väliin normaalisti, pysähdys ja koottua. Tsädäym, näyttää toimivan. Taas lopuksi otettiin koko kenttä haltuun. Kentsun koottu laukka oli kaunista katseltavaa. Viimeisenä ennen loppuverryttelyä otettiin vielä vähän peruutuksesta laukkaan -harjoitteita puomien kanssa. Kentsu suoriutui niistäkin mallikkaasti. Keräsin puomit pois ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.
VARJOTANSSI kouluvalmennus
Mukavan aurinkoinen (onneksi ei liian kuuma) kesäpäivä oli aluillaan saapuessani Susirajaan. Valmennettavani tänään olisi Lissu ja suomenhevostamma Kana. Näin hyvin happaman näköisen suokkitamman seuraavan Lissua tarhasta. Tämä tamma oli selvästi Kana. Olin kuullut juttua. No, rakastin haasteita.
Päästyämme kentälle näin jo selvästi, että tamma näytti olevan hyvin epätyöskentelymäisellä päällä. En tiedä, kuuluiko happamuus sen perusolemukseen, mutta siltä se näytti. Hieman ehkä peloissani kokosin puomeja tallinpuoleisen uran viereen, johon ei paistanut aurinko niin paljon. Samalla Lissu verrytteli Kanan kanssa. Huokaisin, sillä näytti, että Lissulla oli tämä heppa hallussa. Ei siis paniikkia.
Alkulämppien jälkeen aloitettiin puomeilla. Ensin käynnissä yli molempiin suuntiin, sitten ravissa. Ilmeeni oli varmaankin hyvin mielenkiintoinen kun Kana yksi kerrallaan nosteli jalkansa nätisti jokaisen puomin yli molemmissa askellajeissa. Valmennuksen alussa luulin, että tämä suokki ei edes tekisi mitään, mutta näytin olevan täysin väärässä! Keräsin hämmästyneenä puomit pois.
Seuraavaksi oli luvassa takaosakäännökset. Kehotin ratsukkoa ravaamaan tallin puoleiselle pitkälle sivulle ja pysähtymään keskelle. Sitten pidätteitä, tarkat avut ja takaosankäännös. Kana jaksoi hienosti puoleen väliin saakka, kunnes se ei jaksanut enään ja oikoi lopun. Kehotin ratsukkoa tekemään harjoitteen uudestaan. Tällä kertaa käännös oli puhtaampi, vaikkei siltikään vielä täydellinen. Muutama käännös vielä, sitten voitaisiin lopetella. Käännös meni hyvin ja annoin ratsukolle luvan loppulämmittelyyn. Jäin vielä hetkeksi katselemaan menoa. Kun Lissu oli tullut alas selästä ja talutti Kanaa portille, se pysähtyi juuri portin eteen. Se oli selvästi päättänyt, ettei liiku yhtään mihinkään. Siellä me sitten yritimme työntää tammaa portista ulos. Mutta se oli päättänyt, ettei aio liikkua. Meitä molempia nauratti, vaikka tilanne ei sinänsä ollut huvittava. Lopulta haimme kauraämpärin, jolla saimme Kanan liikkumaan. Lähdin hymyillen kotiin.
HALAVAKAN SALAKALAVAKAS kouluvalmennus
Päivän viimeinen valmennettava Susirajassa oli suomenhevostamma Salla. Se oli entinen ravuri, jonka kanssa oli tänään tarkoitus treenailla perusjuttuja Helppo C-tasolla. Saapuessani kentälle Lissu ja Salla olivatkin jo siellä, alkulämmittelyt tehtyinä. Menin rapsuttelemaan Sallaa, sillä se näytti kiinnostuneelta minusta. Välillä se katsoi Lissua ilmeellä taasko sinä olet tuonut tänne lisää komentajia jaahas. Yllätyksekseni Salla kuitenkin töyttäsi minua hellästi ja nojautui sitten minuun. Voi että, mikä hevonen täynnä rakkautta! Tälläisiä on harvassa. (Olin kyllä todennut Susirajassa ollessani, että heillä on tälläisiä kilttejä yksilöitä enemmänkin.)
Vaikka olisinkin voinut vain yksinkertaisesti jäädä rapsuttelemaan Sallaa koko loppuvalmennuksen ajaksi, uskoin, että Lissu haluaisi kuitenkin ehkä tehdä jotain. Aloitimme perusteellisesti ensin pitkät sivut ravia, lyhyet käyntiä -harjoitteella, jota Salla kiltisti puursi eteenpäin. Mikä ihana hevonen. Hain vähän puomeja, jota ratsukko ylitti keskellä kenttää mallikkaasti. Treenasimme myös pysähtymistä. Välillä Salla ei olisi halunnut pysähtyä, sillä näytti niin innokkaasti painavan eteenpäin. Näissä tilanteissa Lissun oli väillä käännettävä tamman pää päin aitaa, sillä se ei olisi pysähtynyt. (Kotiläksyksi pysähtymistreeniä!) Viimeisenä otimme vielä vähän lisättyä ravia pitkällä suoralla. Edelleen superkiltisti Salla painoi eteenpäin suomenhevosen sisulla. Välillä se ei kyllä huomannut että suoran päässä oli mutka, ja ne menivätkin vähän pitkiksi. Sillä oli vain yksinkertaisesti niiiiin paljon intoa. Päätimme lopettaa valmennuksen tähän ja minun oli vielä loppuverkan jälkeen pakko käydä rapsuttelemassa hevosta. Oli se vain niin ihana.
TURMELTAJAN UTUKUVA kouluvalmennus
Minusta tuntui, että musta Range Roverini oli ollut parkkeerattuna Susirajan pihassa tällä viikolla useampaan otteeseen. Tänään olisi vuorossa viimeinen valmennettava, suomenhevostamma Kuje. Olin aivan rakastunut Susirajan hevosiin, joten odotin taas uutta valmennettavaa. Tänään vuorossa olisi koulua ratsukon kanssa. Kun Lissu saapui kentälle Kujeen kanssa, olin jo ehtinyt laittaa puomit toiselle pitkälle sivulle. Laitoin keskelle myös kaksi puomia. Annoin ratsukolle ohjeet tehdä itsenäisen alkuverryttelyn. Lissu ja Kuje näyttivät pelaavan erittäin hyvin yhteen, Kuje kuunteli ohjeita Lissun niitä antaessa. Alkulämpän jälkeen pyysin ratsukkoa menemään puomit molemmista suunnista ensin käynnissä, toisella kerralla ravissa. Oletukseni mukaisesti - ratsukon yhteistyö sujui mutkattomasti. En kuullut puomin kolahduksia missään vaiheessa. Kun kehotin Lissua tekemään Kujeen kanssa käynti-laukka-käynti-, pysähdys-ravi-pysähdys-, ravi-käynti-laukka -sarjoja, kokosin puomit kasaan. Seuraavaksi oli lisätyn käynnin ja ravin vuoro. Käskin ratsukkoa tulemaan normaalissa käynnissä keskelle, puomien väliin. Puomien jälkeen oli tarkoitus jatkaa lisättynä käyntinä. Sama ravin kanssa. Kuje ja Lissu suoriutuivat mallikkaasti näistäkin harjoitteista. Seuraavaksi oli vuorossa avotaivutukset, joihin käytettiin loppuvalmennus. Sama systeemi - keskelle ja sen jälkeen taivuttamaan. Ensimmäinen yritys meni niin sanotusti ihan pipariksi. Pari ensimmäistä askelta vaikuttivat lupaavilta, kunnes Kujeen jalat olivat solmussa. Uudestaan. Toinen kerta ei vakuuttanut edelleenkään. Muistutin hevosen valmistelemisesta. Pidätteitä! Kolmas kerta oli jo parempi. Seuraavilla kerroilla Kuje taipui erittäin hyvin. Nostin puomit niiden omile paikoilleen ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.
TIILIKAN HUKKAHÖTTÖ kouluvalmennus
Tuntui, että aloin kuulua jo Susirajan vakiokalustoon, sillä olin siellä niin paljon viettänyt aikaa valmentamalla hevosia lähiaikoina. Tänään kuitenkin olisi taas uuden tuttavuuden vuoro. Kentällä minua odotti yllätys. Suomenpienhevosori Ötö oli nimittäin itse jo kentän sisäpuolella täysissä vetimissä mutta ratsastaja Lissu näytti juoksevan vasta tallilta päin. Olin hieman ihmeissäni. Hengästyneenä Lissu sopersi jotain sen kuuloista kuin "se sai itsensä irti ja konttasi aidan ali". Minua hymyilytti. Hyvin alkoi tämäkin valmennus.
Kun olimme saaneet myös itse ratsastajan kentän sisäpuolelle, pääsimme aloittelemaan valmennusta. Alkulämmöt sai ratsukko tehdä itse. Vähän käyntiä pitkillä ohjilla, sekä ravia. Aloitimme niiden jälkeen ah niin ihanaa ja tavanomaista pohkeenväistöä. Ötö yksikertaisesti kiemurteli menemään. Se oli, miten sen nyt sanoisi, kaikin tavoin vempula. Päätäni pudistellen komensin Lissua ottamaan Ötön täysin hallintaan menemällä sen kanssa muutamian käynti-ravi-laukka-pysähdys-sarjoja sekä voltteja. Näin orin saisi kuulolle.
Tuntui, että Ötö olikin sen jälkeen paremmin kuulolla. Pohkeenväistötkin onnistuivat aika mallikkaasti muutaman epäonnistumisen jälkeen. Nekin johtuivat pääosin siitä, että Ötö meinasi turhautua saman vääntämiseen. Vaihtelimme harjoituksia koko loppuvalmennuksen, ettemme suututtaisi Ötöä vielä lopullisestikin - se nimittäin näytti jo aika turhautuneelta tämän saman kentän ympäri kiertelyyn. Viimeinen harjoitus oli kevyt, pelkkiä pysähdyksiä. Niistä Ötö suoriutui mallikkaasti. Pysähdysten jälkeen seurailin vielä ratsukon loppuverryttelyn ja tarkistin, että Ötö ja Lissu pääsivät turvallisesti talliin hoitotoimenpiteisiin.
VUODELTA 2015
ZARA ♣ ESTEVALMENNUS
Sopivan lämmin kesäpäivä oli ehdottoman hyvä estevalmennuksen pitämiseen. Tänään valmennukseeni oli saapunut holsteintamma Zara ja sen omistaja Huttis. He olivat jo maneesissa, kun saavuin paikalle. Kehotin heitä aloittamaan alkuverryttelyn, vähän käyntiä, ravia, pysähdyksiä, voltteja. Samalla hain neljä puomia ja sijoitin ne uran viereen toiselle puolelle. Zaralla näytti olevan tänään kunnolla vauhtia. Kehotin ratsukkoa tekemään paljon voltteja, että Huttis saisi Zaraan hyvän yhteyden ja vähän taipuisuutta. Kun alkuverryttely oli tehty, työnsin puomit uralle ja pyysin menemään ne kaksi kertaa molemmista suunnista. Zara meni heti ensimmäisellä kerralla kaikki puomit hyvin tarkasti ja siististi ja oli yleensä ottaenkin hyvin kuulolla. Puomisarjan jälkeen rehasin puomit taas nopeasti pois kentältä ja siirryin itse keskelle. Sen jälkeen pyysin Huttista nostamaan Zaralla laukan keskiympyrällä. Laukka nousi hyvin ja se oli hyvää - tahdikasta ja energistä. Kentän keskellä oli jo valmiiksi estettä, joista molemmista kävin ottamassa muutaman ylimmäisen puomin pois. Näin niistä tuli verkkaesteitä, noin 100cm korkeita. Zara hyppäsi molemmat hyvin, joten nostin korkeutta 130 senttimetriin. Toisella kertaa Zaran takajalka hipaisi vähäsen ylimmäistä puomia, ja se tipahti alas. Nostin sen ylös, ja pyysin hyppäämään uudelleen. Zara oli heti paljon tarkempi jalkojensa kanssa. Lopuksi nostin korkeuden 160 senttimetriin. "Muista puolipidätteet ja pidä hevoseen koko ajan hyvä tuntuma!" muistutin. Kun ratsukko oli hypännyt hyvin myös viimeiset esteet, annoin heille luvan aloittaa itsenäisen loppuverryttelyn ja lähdin tallilt hyvällä mielellä iloisesta valmennuksesta.
NUPPU ♣ KOULUVALMENNUS
Oli sateinen kesäpäivä kun saavuin L'amour aux Chevauxiin pitämään kouluvalmennusta. Se oli erinomainen syy pitää valmennus maneesissa. Valmennettavani oli tänään suomenhevostamma Nuppu ja sen ratsastaja Huttis. Ratsukko olikin jo aloittanut itsenäisesti alkuverryttelyt ja itse kävelin keskelle kenttää. Nuppu ja Huttis tulivat luokseni ja sovimme, että keskittyisimme sulkutaivutuksiin ravissa ja laukassa sekä tekisimme muutaman peruutuksesta raviin -harjoituksen. Muistutin puolipidätteestä ja siitä, kuinka on tärkeää, että hevonen on kokoajan tuntumalla. Hevosen ja ratsastajan yhteistyö tulee olla saumatonta. "Ratsasta kulma ja hyvin ota katsomon puolelle sulkutaivutus uralla", huusin keskeltä kenttää. Katsoin kun ratsukko ratsasti kulman hyvin, hienossa yhteistyössä. Sulkutaivutus lähti hyvin myös uralla, siinä ei ollut minkäänlaisia ongelmia. "Otetaanpas sitten vielä lävistäjällä!" Hymyilin katsellessani hyvin menevää sulkutaivutusta. Kehuin ratsukkoa samalla kun kannon kaksi punavalkoista puomia kentän keskelle. Pyysin heitä tulemaan suoraan käynnissä tallin päädystä ja pysähtymään puomien väliin. Sen jälkeen piti peruuttaa neljä askelta ja lähteä siitä suoraan laukkaan kohti maneesin toista päätyä. Pysähdys onnistui hyvin, samoin peruutukset, mutta Nuppu lähti peruutuksesta käynnin kautta laukkaan. "Uudestaan!" huusin kentän reunalta. Huttis hymyili, mutta näin jo kuinka puna tuli hänen poskilleen. Ratsukko lähti taas hyvin päästä suorassa käynnissä keskelle ja pysähtyi sekä peruutti. Tällä kerralla he onnistuivat. Pyysin Nuppua ja Huttista tekemään sarjan vielä kerran. Tälläkin kertaa se onnistui hyvin. Keräsin puomit pois ja kiitin Nuppua ja Huttista mukavasta valmennuksesta.
Estevalmennus † Appie
Saavuin Suprantiin valmentamaan muutamaa hevosta, ja päivän ensimmäinen valmennettavani oli holsteintamma Appie. Pulmu olikin sillä jo kentällä suorittanut itsenäiset alkuverryttelyt ja tamma näytti valmiilta hommiin. Laitoin maapuomeja uran viereen toiselle sivulle. Tapa oli oikeastaan muodostunut minulle melkein jokaisen estevalmennuksen alkajaisiksi. Pyysin Pulmua ja Appieta ylittämään puomit molemmista suunnista ensin käynnissä ja myöhemmin ravissa "tuntuman" löytämiseksi. Kokosin samalla puomien viereen kolmen esteen sarjan, pysty - ristikko - okseri. Appie näytti nostelevan jalkojaan kiltisti molemmilla askellajeilla. Tällä ratsukolla pelasi. Seuraavaksi pyysin ratsukkoa laukkaamaan kierroksen tai pari uralla ja tulemaan sen jälkeen estesarjalle. Appie hyppäsi nämäkin kaikki esteet erittäin kätevän näköisesti ja tyylikkäästi. Mitä minä täällä oikein tein? Tämä tammahan osaa hypätä erittäin nätisti. Pyysin vielä muutaman kerran ratsukkoa hyppäämään myös toisestakin suunnasta estesarjan, kunnes keräsin ne pois. Hypättyä nekin totaalisen puhtaasti kävin taputtelemassa Appieta ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.
Estevalmennus 1 † Galaxie
Minulla olisi edessä viikolla kolme valmennusta samalla hevosella, nimittäin angloarabilaisella täysiverisellä Galaxiella. Pulmulla ja Galaxiella oli ilmeisemmin tulossa jotkin tärkeät kisat lähiaikoina, johon he halusivat valmistautua. Olin suunnitellut jonkinnäköisen suunnitelman, jota lähdimme toteuttamaan. Ensimmäistä kertaa Galaxien nähdessäni en ollut uskoa silmiäni. Se oli erittäin kaunis tamma. Ensimmäisellä kerralla rapsuttelin Galaxieta hyvin kauan kunnes Pulmu pääsi sen selkään. Tänään meillä oli tarkoitus oikeastaan vain katsoa vähän tilannetta ja tutustua toisiimme. Ei siis mitään kamalan vaikeaa. Kokosin ristikkoja samalla kun Galaxie ja Pulmu ottivat alkukäyntejä. "Muista voltit!" huikkasin raahatessani isoja puomeja kannattimille. Tein kaksi ristikkoa vähän eri kohdille kenttää, hieman eri kokoisia. Kun olin saanut esteet koottua ja katseltua hieman ratsukon menoa eri askellajeissa, pääsimme aloittamaan. Galaxie hyppäsi aika eriskummallisen näköisesti, se näytti ehkä pikemminkin kegurulta kuin hevoselta. Silti yhtäkään puomia ei tipahtanut. Ensimmäisenä päivänä en viitsinyt rasittaa heitä kovasti, joten otimme n. 4 hyppyä molemmista suunnista. Kerran ristikko hajosi ja minä menin korjaamaan. Lopetimme puhtaisiin suorituksiin.
Estevalmennus 2 † Galaxie
Olin edelleenkin täysin ihastunut Galaxieen sen ravatessa erittäin näyttävästi toisena valmennuspäivänä. Olin suunnitellut ehkä vähän enemmän rääkkiä tälle päivälle. Aloitimme koulupainotteisesti, tekemällä pysähdys-peruutus-ravia-sarjoja, sillä ne olivat hyviä esteratsullekkin. Olin koonnut tälle päivälle radan, jossa oli jonkinverran tiukkoja käännöksiä. Perustasoltaan se kuitenkin oli helppo. Otimme ensin yksittäisen esteen, ison okserin, käsittelyyn. Se oli korkein este näistä mitä täällä oli. Katsoin Galaxien hyppyä, joka oli ehkä hieman parempi kuin eilen korkeamman esteen takia. Mutta yksi asia, minkä olin huomannut eilen, huomasin myös tänäänkin. Galaxie saattaa tulla vastalaukassa alas esteeltä, eli vaihtaa laukkaa esteen aikana. Laitoin maapuomin esteen perään, jolloin ongelma korjautui. Huomasin myös, että Pulmun ulkokäsi oli ehkä hieman ylempänä kuin sisäkäsi. Käskin Pulmua tarkistamaan kädet aina tarkaan. Otin maapuomin pois ja pyysin Pulmua ja Galaxieta hyppäämään vielä kerran. Galaxie tuli oikeassa laukassa alas. Taputin. "Jos menisitte radan kokonaisuudessaan vielä kerran ja lopetetaan sitten?" huikkasin Pulmulle. Hän nyökkäsi. Yksi puomi tippui, muuten virheetön rata. Samalla kun ratsukko verrytteli, keräsin esteitä pois paikalle singahtaneen tallitytön kanssa. Hyvä valmennus.
Estevalmennus 3 † Galaxie
Viimeiselle valmennuspäivälle olin suunnitellut hyvin samankaltaisen radan kuin itse kilpailuissa voisi olla. Päätin, ettei tänäänkään otettaisi hyvin raskaasti, vain tämä rata kerran kunnolla läpi ja muutama tekniikkajuttu. Pulmu olikin jo valmiina Galaxien selässä kun tulin tekemään rataa. He saivat tehtyä alkuverryttelynsä huolella ja rauhassa. "Muista ne kädet!" huikkasin Galaxien ja Pulmun tehdessä voltteja sinne minne mahtuivat. Kun rata oli valmis, aloin katsella ratsukon menoa. Taas muutama käynti-laukka-pysähdys-peruutus-sarja tuli tehtyä, sillä yksinkertaisesti itse rakastin niitä. Kun Galaxie näytti olevan lämmin ja Pulmunkin poskille alkoi tulla punaa, käskin heidän hyppäämään radan kuin he olisivat ihan oikeissa kilpailuissa. He tekivät kaiken alusta asti - saapuminen ja tervehdys, sekä kaikki nämä. "Ei tarvi vielä jännittää!" huudahdin hymyillen katsoessani kentän reunalta. He olivat todellakin erittäin hyvin yhteen pelaava kaksikko. Yhdellä okserilla takimmainen puomi alkoi heilua ja luulin että se tippuisi, mutta ei tippunut. He suorittivat radan hyvin. Annoin heille luvan aloittaa itsenäiset loppuverryttelyt ja toivotin paljon onnea tulevalle kisakaudelle.
Estevalmennus - Kadetar
Voisin sanoa nauravani huomatessani tämän pienen suomenhevosen suhahtavan kentälle. Olin kuullut sen olevan hieman mahdoton, ja nyt ymmärsin mistä Lissu puhui. Kun Lissu oli päässyt Mateen selkään, se oli jo menossa katsomaan jotain. "Voitte aloittaa itsenäiset alkuverryttelyt!", huusin. Olimme tulleet ulkokentälle, jossa tuuli hieman. Lissu vastasi jotain ja lähti menemään uralla käyntiä. Kun jonkinnäiköiset voltit ja lämmittelykäynnit sekä -ravit olivat suoritettu, kokosin kentälle kolme 80cm korkeaa estettä. Ensimmäinen oli ristikko, takana olevat olivat pystyjä. Pyysin heitä koittamaan. Se oli sekasotku. Ensimmäisen Made huomasi ja hyppäsi oikein nätisti, mutta seuraava menikin sitten täysin ohi. Made huomasi jonkinnäköisen muovinpalan pyörivän kentän toisella laidalla ja suhaisi sinne. Ei siinä sitten mitään, vähän tiukkoja käännöksiä ja täyttä vauhtia - Lissu pysyi selässä koko ajan. "Yritetään uudestaan!", huikkasin. Toisella kertaa päästiin kaikkien kolmen esteen yli aika lailla puhtaasti. Mutta taas sarjan jälkeen Made oli jo kääntynyt ympäri ja pinkoi uralle. Huokaisin. Ehkä voisimme lopettaa tältä kertaa.
Estevalmennus - Erimieli
Olin juuri saanut kerättyä edelllisestä valmennuksesta jääneet esteet kunnes Liero ja tämän ratsastaja Lissu saapuivat kentälle. Tästä hevosesta en ollut ennemmin kuullut oikeastaan mitään erikoista. Pyysin ratsukkoa aloittamaan alkuverryttelyt, mutta Lissu ei meinannut saada sitä liikkeelle sen huomatessa minut. Kävin rapsuttelemassa Lieroa hetkisen ja sitten se löysi jo jotain mielenkiintoisempaa. Sillä aikaa kun ratsukko väänsi alkuverryttelyjä, kokosin toisen uran lähelle kaksi maapuomia ja yhen pystyn. Toiselle sivulle tuli taas hieman kohotettuja kavaletteja. "Kumman haluatte mennä ensin?", kysyin Lissulta. Hän osoitti kavalettijonoa ja kannusti Lieron raviin. Liero meni hieman epäkeskittyneesti kavaletit ja puolet olivat tippuneet niistä maahan. Nostin ne takaisin ylös ja käskin heitä menemään ne uudestaan. Nyt Liero nosteli jalkojaan vähän tarkemmin ja kaikki pysyivät paikoillaan. Sitten oli maapuomi-pysty-sarjan vuoro. Ensimmäinen kerta meni taas ihan päin honkia, toisella este pysyi kasassa mutta maapuomit kolahtelivat ja kolmannella kerralla jo onnistuttiin. Otimme molemmat myös toisesta suunnasta ja pääsimme vähemmillä tiputuksilla. Onnistuneen valmennuksen päätteeksi keräsin tavarat pois kentältä ja annoin ratsukolle luvavan aloittaa itsenäiset loppuverryttelyt.
Kouluvalmennus Helppo A - Tuonenlohtu
Katselin ratsukon menoa tallilta kentälle. Olin parkkeerannut ison mustan autoni kentän viereen ja Lohdun matka tallilta kentälle sujui hyvin ennen kuin se huomasi autoni. Ensin se pysähtyi, oli kauhistuneen näköinen, kirjaimellisesti hyppi ja pomppi ennen kuin pääsi kentälle. Kentälläkin se oli vielä totaalisen järkyttynyt tuosta romukasasta. Mitään erikoista muuta muutosta ei ollut onneksi tapahtunut, joten pääsimme aloittamaan. Ratsukon mennessä alkuverryttelyjä Lohdun tullessa auton kohdalle, se mulkaisi sitä aina hieman ärtyneesti. Päätin että voisimme yrittää tänään takaosakäännöstä ja vastalaukkaa. Alkuun otimme lämmittelyiksi helppoja pysähdys - raviin, käyntiin - pysähdys - peruuta - raviin settejä. Sitten pyysin Lissua nostamaan Lohdulla laukan, jonka se nostikin aika tyylikkäästi. Enää ei mustat autot kentän vieressä häirinneet. Ehkä se tottui. Pyysin heiltä vastalaukkaa. Lohtu käänsikin hyvin nopeasti sille, mutta tuli myös hyvin nopeasti takaisin normaaliin. "Uudestaan!", hihkaisin. Ja niin Lissu yritti uudestaan ja sai Lohdun menemään vähän päälle kierroksen vastalaukkaa. Taputtaessaan sitä kaulalle ja hidastaessaan käyntiin minullekkin nousi hymy kasvoille. Annoin heidän mennä muutaman kierroksen käyntiä ja sitten pyysin heitä pysähtymään. "Takaosakäännös! Muista pitää ohjat tiukkina!", huusin toiselle puolelle kenttää. Ensimmäiset kaksi askelta takaosan ympäri menivät vielä hyvin, mutta lopun ratsukko niinsanotusti oikaisi. "Uudestaan vaan!", sanoin taas. He etsivät uuden paikan ja yrittivät uudelleen. Toinen suoritus ja vielä kolmaskin menivät täydellisesti nappiin. Kävin rapsuttelemassa vielä Lohtua ja kiitin Lissua että sain käydä valmentamasssa heitä.
Bonita, kouluvalmennus HeB
Seuraava valmennettavani, shettistamma Bonita, odotti valmiina kentän ulkopuolella uteliaana. Sen ratsastaja, ehkä noin 13-vuotias tyttö talutti sen kentän aitojen sisäpuolelle, kiristi satulavyön, sääti jalustimet ja hyppäsi selkään. Bonitan ilme oli ehkä jotenkin huvittunut, jotenkin sellainen "meinaatko oikeasti saada minut kuriin"-ilme. Hymyilin ja pyysin ratsukkoa aloittamaan alkuverryttelyn, johon sisältyisi lämmittelykäyntiä, voltteja ja vähän ravia. Bonita ei ollut aluksi kamalan yhteistyökykyinen, se väänsi itseään pois uralta, pysähtyi tai teki jotain muuta ylimääräistä. Pian kuitenkin tyttö sai pienen ponin kuriin, vaikkakin melkein valui noroina otsalta. Ravia mentiinkin jo sitten nätisti ja aloitin varsinaisen valmentamisen. Pysähdys, peruutusta, suoraan raviin. Käyntiin, peruutusta, käyntiin. Ravia, pysähdys, peruutus, ravia. Näitä perusjuttuja. Bonita kyllä kuunteli nätisti, mutta aina sitä ei huvittanut. Se saattoi ottaa muutaman askeleen vielä pysähdyksenkin jälkeen, ja pompata käynnin kautta raviin, vaikka se olisi pitänyt tehdä suoraan peruutuksesta. Kun näitä oli tehtys sopivasti molemmille suunnille, pyysin ratsukkoa tulemaan suurinpiirtein keskeltä kenttää ja tekemään muutaman pohkeenväistön molemmille puolille. Ensimmäinen vasemmalle päin ei oikein onnistunut, mutta seuraavat molemmille suunnille olivat melkein täydellisiä. Hyvin onnistuneeseen pohkeenväistöön oli hyvä lopettaa. Annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn ja kiitin JP:tä, että sain käydä valmentamassa heillä.
Rebella, kouluvalmennus HeB
Oli kaunis kesäinen aamu, kun saavuin Päivärinteen tallille valmentamaan muutamaa hevosta. Ensimmäinen näistä oli shettistamma Rebella. Sen omistaja JP oli laittanutkin sen jo valmiiksi ja sen ratsastaja, nuori tyttö, oli juuri päässyt selkään. Aluksi hieman pelkäsin tytön puolesta, sillä olin kuullut Rebellan olevan välillä vähän hankala tapaus vauhtinsa puolesta. Olin kuullut myös, että laukannostojen kanssa olisi töitä. Pyysin ratsukkoa aloittamaan alkuverryttelyt itsenäisesti ja niin tyttö sai pidettyä ponin hyvin kurissa. Kaivoin muutaman puomin varastosta ja asettelin ne toiselle pitkälle sivulle uran viereen maapuomeiksi. Aloitettaisiin helposti. Pieni karvapallo ihmetteli niitä aluksi kovasti, kun pyysin shettistammaa ja tyttöä menemään maapuomien yli. Kiltisti se kuitenkin jaksoi nostella jalkojaan ja toistimme tätä vielä muutaman kertaa molemmista suunnista. Sitten vaihdoimme raviin ja Rebella otti heti suuren vaihteen päälle. Tamman ratsastaja sai onneksi rauhoiteltuaan ponia hetkisen sen keskittymään taas tehtävään. Onnistuttuaan molemmista suunnista keräsin puomit pois ja pyysin ratsukkoa nostamaan laukan. Muutaman kulman jälkeen se onnistuikin, mutta Rebella ei pysynyt laukassa kuin oikeastaan yhen pitkän sivun. Otimme laukannostoja vielä hetkisen kunnes poni laukkasi yhden kokonaisen kierroksen. Tähän oli hyvä lopettaa. Taputtelin Rebekkaa ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.
AADEE MUILUTUS › pk-merkintä
Saavuin Ventokseen superkauniina ja sopivan lämpimänä kesäpäivänä. Tänään minun oli tarkoitus käydä tutustumassa Aadee-nimiseen suomenhevosoriin. Hän oli minulle uusi tuttavuus, mutta kuulemma ihana ja varma hevonen, jolla voisin vaikka käydä heittämässä maastolenkin. Oli välillä mukava lähteä omalta tallilta muualle, sillä se tuo vaihtelua omaankin arkeen. Parkkeerasin mustan Range Roverini Ventoksen parkkipaikalle ja otin auton takaa kypäräni ja ratsastussaappaani. Päälleni olin laittanut jo tietenkin pehmeät lempiratsastushousuni ja pitkähihaisen paidan, jolla ajattelin selvitä metsässä. Laitoin ovet lukkoon ja lähdin kohti tallia.
Tallilla tapasin tytön, joka esittäytyi, toivotti minut tervetulleeksi ja ystävällisesti kertoi Aadeen olevan laitumella, josta se pitäisi hakea. Pyysin hänet mukaan varmuuden vuoksi, sillä ensinäkään en ollut täysin varma laitumien sijainnista (sillä tämä tyttö jonka tapasin kertoi minulle niiden olevan vähän matkan päässä) sekä en ollut varma, tuleeko Aadee kiltisti tarhasta ulos/tuleeko sieltä viisi hevosta ulos Aadeen lisäksi. Hän lähti mukaani ja nappasin samalla riimunnarun satulahuoneesta. Matkalla ehdimme puhua enemmän, sillä laitumille oli pieni kävelymatka. Puhuimme hevosista, kesästä ja vaihdoimme vain yleisesti kuulumisia. Olin iloinen, että tämä tyttö oli paikalla saapuessani. Minusta kyllä alkoi tuntua, että yaren laittoi hänet asialle varmistamaan, että tunnen oloni tervetulleeksi ja löydän Aadeen. Keskusteluissamme selvisi myös, että yaren oli itse valmentamassa jollain toisella tallilla, joten ei päässyt siksi vielä paikalle. Saatuamme Aadeen kiinni ja ulos laitumelta (joka oli muuten helppoa, sillä Aadee sipsutteli kiltisti portille ja antoi minunkin ottaa hänet kiinni ja taluttaa ulos samalla kun muut hevoset vasta nostivat päänsä ja tajusivat, että Aadee lähtee ulos) lähdimme takaisin kohti talleja. Talleilla tyttö näytti minulle nopeasti, missä Aadeen tavarat olivat sekä missä voisin hänet varustaa. Hän sanoi minulle, että metsässä olisi selvästi yksi pääreitti, jota seuraamalla minun pitäisi löytää myös takaisin tallille. Suunnistustaidoistani epävarmana olin hieman järkyttynyt, mutta tyttö vakuutti minulle, että pysyisin kyllä tallessa. Niinpä aloitin vain Aadeen harjaamisen luottaen, että hän olisi oikeassa.
Saatuani Aadeen harjailtua ja varustettua, varustin myös itseni ja lähdin taluttamaan Aadeeta ulos. Nousin Aadeen selkään. Ori pysyi täysin hievahtamatta paikallaan. Vau, tämä on erittäin hyvä merkki hevosessa. Mikään ei ole rasittavampaa kuin steppaileva hevonen, jonka selkään pitäsi nousta. Lähdimme tytön neuvomaa tietä pitkin jota kuljimme pienen matkan. Sen jälkeen siitä oikaisi hieman pienempi polku, joka sekin oli kuitenkin aika leveä maastolenkiksi. Tätä polkua pitäisi siis seurailla, että pysyn tallessa. Aadee selvästi nautti kesäpäivästä, kuten minäkin. Se käveli tasaisella askelluksella ja varmasti pitkin polkua. Maisemat olivat kyllä upeat. Oli perinteistä suomalaista metsää, hieman vesistöjä ja peltoja. Suomi oli kyllä ehdottomasti kaunis hevosen selästä käsin. Silloin on aikaa katsella ja ihastella kaikkea ympäröivää. Ravailin pikkuisen matkan Aadeen kanssa. Seuraavaksi huomasin pitkän suoran edessäpäin, joten päätin antaa Aadeelle laukkapohkeet. Sitten mentiin – Aadee oli saanut lisää puhtia ja jouduinkin sitä hieman muistuttelemaan vauhdista pidätteillä. Nopeasti se hidasti rauhallisempaan laukkaan. Suoran päässä hidastimme menoa käyntiin. Päätin, että tämän jälkeen mentäisiin rauhallista vauhtia loppumatka. Se tuntui myös Aadeelle sopivan, sillä se hidasti askeltaan.
Pysyin kuin pysyinkin tiellä, sillä aivan liian nopeasti tunnistin tuttuja maisemia. Laitumia, jossa Ventoksen hevosia sijaitsi ja tien, jota pitkin olimme hakeneet Aadeen ennemmin. Päästyäni tallin pihaan laskeuduin satulasta, löysäsin satulavyötä ja talutin Aadeen takaisin talliin. Otin sen varusteet pois ja harjailin sitä hyvän tovin. Kun olin vienyt Aadeen tavarat takaisin omalle paikalleen, huomasin, että yaren käveli minua vastaan käytävällä. Hän lupasi lähteä mukaani viemään Aadeeta takaisin laitumelle, että ehtisimme vaihtaa hieman kuulumisia. Otin Aadeen riimunnarun ja talutin sen ulos. Yarenin piti viedä muutamia papereita toimistoonsa, mutta tuli nopeasti luoksemme ja lähdimme sitten siitä laitumelle päin. Ehdimme höpistä hyvän tovin jo matkalla, mutta jatkoimme juttua vielä autonikin vieressä. Lopulta puhelimeni soi ja meidän oli pakko lopettaa. Olin tulossa Ventokseen toistekin tällä viikolla, joten sanoin nopeat heipat ja vastasin puhelimeen.
H. A. Kuoleman Lento › pk-merkintä
Satoi kaatamalla, kun saavuin Ventokseen kiireisen tiistai-iltapäivän jälkeen. Ajattelin, että selviän matkan talliin sateenvarjoni avulla. Mutta, ihanaksi yllätyksekseni sateenvarjoni olikin jäänyt eteisen lipaston päälle. Miten ihanaa! Olin ekspertti unohtamaan tarpeellisia tavaroita. Tänään minulla olisi edessä taas uusi tuttavuus, suomenhevosori Leevi. Tästä orista olin kuullut ja yaren kehotti minua olemaan varuillani sen kanssa. Alkuperäinen suunnitelmani olisi ollut uhata kaikkia käskyjä ja mennä Leevin kanssa maastoon, mutta selvästi universumikin suojeli minua tällä vesisateella. Ei kai ori nyt niin paha maastossa voisi olla? Se minun täytyisi selvittää vielä joku kerta.
Jätin ratsastuskamppeeni autoon, sillä en ollut nyt selvästi menossa ratsastamaan. Avasin auton oven mahdollisimman nopeasti, löin sen kiinni ja kävelin ripein askelin tallia kohti. Tallilla minua odotti yaren, jonka kanssa keskustelimme päivän suurimmat puheenaiheet ja hevostemme lähiaikaiset saavutukset ja kuviot. Lähdin kävelemään kohti Leevin karsinaa, jossa sen oletin olevan, mutta yllätyksekseni karsinassa ei näkynyt ristin sielua. Palasin takaisin yarenin luokse. Leevi olikin vielä ulkona tarhassa. Voi hemmetti. Noh, enhän minä ole tehty sokerista. Laitoin takkini kiinni kunnolla sekä hupun päähän ja olin valmis koitokseen. Lähdin ulos, kohti tarhoja, jotka olivat onneksi vähän lähempänä kuin itse laitumet. Portilla tajusin, että unohdin riimunnarun talliin. Ei auttanut muu kuin palata takaisin ja hakea se. Olisinhan hevosen voinut ottaa riimustakin kiinni, mutta uuden hevosen kanssa en tätä viitsinyt heti tehdä. Palattuani takaisin vettä valuvana ja riimunnarun kanssa, lähdin pyydystämään Leeviä kentältä. Huutaessani sitä ori tuli kovaa vauhtia luokseni katoksesta ja pysähtyi sitten äkkijarrutuksella eteeni. Se haisteli minua, kun napsautin riimunnarun kiinni riimuun. Lähdimme yhdessä kohti porttia, Leevin hieman ihmetellessä minua. Kuka tämä uusi nainen oli? Eihän me tälläisestä sovittu?
Päästyämme vihdoikin talliin, molemmat vettä valuvina (joka ei kyllä näyttänyt Leeviä haittaavan, minua ehkä enemmänkin), vein Leevin omaan karsinaansa ja laitoin sen kiinni. Hain Leevin harjat. Sillä aikaa ori oli jo ehtinyt hieman pemmastaa kuivikkeitaan ja melkein kiertänyt kaulansa riimunnarun ympärille. Kun se tajusi, että olin takaisin paikalla, se pyörähti nopeasti takaisin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En minä mitään-ilme sen kasvoilla oli päivänselvä. Aloin harjailla sitä. Huomasin kuitenkin pienen haavan sen rinnassa, jonka se oli varmaankin saanut laitumella kompuroidessaan. Haava oli kuitenkin loppuviimeksi todella pieni, joten hain vain vähän lämmintä vettä ja pyyhkeen, jolla putsasin haavan. Kun olin putsannut sen, laitoin haavaan vielä vähän Helosania. Pitäisi muistaa sanoa siitä yarenille. Haavaoperaation jälkeen putsasin Leevin kaviot. Aluksi se oli vähän kummissaan, mutta antoi minun kuitenkin rapsutella kurat pois sen kavioista. Selvitettyäni harjan ja hännän (jolla Leevi yritti minua myöhemmin huiskia), annoin sille muutaman porkkananpalan, jotka se hotkaisi. Yaren oli antanut minulle ohjeistukseksi jättää Leevi karsinaansa, joten vein orin harjapakin omalle paikalleen ja päästin sen vapaaksi karsinassa. Taputtelin sitä vielä ennen kuin lähdin. Leevihän oli aivan täysin ihana ja symppis ori! Toisaalta, en ollut kyllä vielä ratsastanut sillä. Ehkä sitten ensi kerralla?
KASKIRIKKO estevalmennus
Olin kuullut juttua tästä suomenpienhevosesta. Sana "keskittymiskyvytön" oli jäänyt mieleeni. Ja minä olin ottanut tämän hevosen valmennettavakseni. Onneksi Lissun tuntien tiesin, että hän luultavimmin pysyisi kyydissä. Minun ei siis toivottavasti tarvitsisi soittaa ambulanssia ja pelätä hengenhädässä, kuinka meille kaikille kävisi. Olin tullut Susirajaan ajoissa laittaakseni kenttää hieman valmiiksi. Näin Lissun nopeasti vilaukselta tämän mennessä laittamaan Kaskea valmiiksi. Oli sateinen kesäpäivä, lämmin, mutta painostava. Toivoin hiljaa mielessäni, ettei ulkona alkaisi sataa kaatamalla. Kentällä rehasin toiselle sivulle puomeja uran viereen järjestykseen. Niistä oli tullut tavallaan valmennuksieni tavaramerkki. Pidin ehdottomasti tärkeänä hyvää onnistumista niissä, ennenkuin päästin yhtäkään ratsukkoa esteille. Kokosin keskelle myös yhden esteen, 60cm korkeudelle ja rehasin sen jälkeen jo kaksi tolppaa seuraavaa estettä varten. Ratsukko, Kaski ja Lissu, saapuivat kentälle. Kaski oli selvästi järkyttynyt minusta. Se halusi tulla haistelemaan ja seuraavaksi se jo pökkikin Lissua tylillä noniin hyppääs jo kyytiin niin lähdetään. Pidin Kaskea paikoillaan, kun Lissu kipusi selkään. Se näytti malttamattomalta, mutta innokkaalta, sillä se pällisteli kaikkea kentällä olevaa, vaikka oli kyllä nähnyt varmasti kaiken ennenkin. Annoin ratsukolle ohjeen itsenäiseen alkulämmittelyyn, sillä samalla voisin hieman tutkia ratsukon toimintaa yhdessä ja itse hevosta. Kaski näytti tarvitsevan paljon tukea ratsastajaltaan, vaikka se ei kyllä kuullutkaan puolikaan avuista ja korskahteli välillä. Naurahdin katsoessa ratsukon menoa. Pian he olivat kuitenkin saaneet alkulämpät tehtyä ja päästin the puomeille. Ensimmäinen kerta, heh, se ei mennyt ihan mallikkaasti. Kaski kirjaimellisesti jyräsi menemään. Se rynnisti puomien yli niin että ne kolahtelivat. Sen jälkeen se pysähtyi viimeisen puomin taakse onnellisen näköisenä. Sen ilme oli jotakuinkin kato äiti mä onnistuin ja mennäänkö uudestaan väliltä. Kehotin heitä menemään uudestaan puomit, nyt tarkasti. Muistutin pidätteistä. Seuraava kerta oli paljon parempi. Puomit eivät kolisseet samalla tavalla. Ratsukko meni puomit vielä toisesta suuntaa ja sitten pääsimme aloittamaan esteillä. Kehotin Lissua valmistelemaan Kasken hyvin puolipidätteillä. Kasken askeleet eivät todellakaan sopineet esteseen ja pelkäsin jo että koko ratsukko olisi humpsahtanut kumoon. Niin vain kuitenkin Kaski otti jonkinsortin superloikan ja he kiitivät yli esteen. Lissu ei kyllä ollut mukana täysin, mutta pysyi kyydissä. Hän näytti peukkua nopeasti kun kehotin heitä yrittämään uudestaan. Seuraava kerta, noh, ei ollut vieläkään kyllä priimaa. Kaskella näytti olevan ainakin satatuhatta jalkaa mahan alla, kun se laukkasi menemään kentällä. Nostin hieman korkeutta, 80 senttiin, ajatellen Kasken valpastuvan ja tajuavan, että tässä ei leikitä. Ajatukseni kävivät toteen. Hyppy meni kohtalaisesti. Askeleet sopivat jo paremmin ja ratsukko kiisi yli esteen. Otimme vielä toisesta suuntaa, ennenkuin nostin esteen metriin, Kasken omaan kisakorkeuteen. Kaski oli jo ehkä hieman väsynyt tästä kaikesta, joten sen takajalka kopahti hypyssä ylimmäiseen puomiin. Nostin puomin nopeasti ylös ja kehotin heitä menemään vielä kerran molemmista suunnista. Kaksi viimeisintä hyppyä olivat ehdottomasti parhaimmat. Jalkoja näytti olevan enään neljä ja Lissukin oli mukana. Annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn ja keräsin tavarat kentältä pois.
TUISKULAN TOHVELI pk-merkintä
Olin hyvin onnellinen päästessäni hetkeksi pois omista tallikiireistäni moikkaamaan Susirajaan suokkiori Tossua. Olin sen vilaukselta joskus nähnytkin, joten ihan uudesta hevosesta ei ollut kyse. Päästyäni ulos autosta, astelin reippain askelin sisälle talliin hakemaan riimunnarua. Minulla oli jonkinlainen käsitys missä Tossu sijaitsi, mutten ollut ihan varma. Niinpä päätin uhkarohkeasti lähteä etsimään sitä, sillä tallilla ei näkynyt ketään. Kello oli kyllä senverran aikainen aamulla, etten ihmetellyt että kukaan ei ollut vielä saapunut paikalle.
Hyväksi onnekseni löysin Tossun aika kaukaisesta tarhasta. Sain sen helposti kiinni. Se käveli kiltisti vierelläni tallustellessamme kohti tallia. Minulla ei kyllä ollut hajuakaan, mitä tekisimme Tossun kanssa tänään. Päivä oli kaunis, joten voisimme mennä ehkä pienelle maastoköpöttelylle.
Tallissa harjailin Tossun, puhdistin sen kaviot ja selvitin harjan ja hännän. Se oli erittäin kiltisti käytävällä, ei hötkyillyt eikä hirnunut. Päätin, että en laittaisi sille satulaa. Hain satulahuoneesta suitsen ja puin ne Tossulle. Laitoin itselleni kypärän päähän ja sitten olimmekin jo valmiita lähtemään.
Nousin pihassa Tossun selkään korokkeelta ja lähdin kohti maastolenkkiä. Tossu meni ehkä hieman peloissaan eteenpäin. Se oli jännää, kuinka paljon paremmin hevosen liikkeet tunsi ilman satulaa. Toisaalta kyyti ei ollut minulle yhtä pehmeää. Tossu asteli varovaisesti eteenpäin. Se katseli tarkasti mihin astui. Ilma oli sopivan viileä, vaikka aurinko kyllä paisti pilvien välistä. Ilmassa tuoksui metsä. Yhdessä vaiheessa Tossu hieman säpsähti puussa juoksevaa oravaa, mutta siitäkin selvittiin.
Tallilla purin Tossulta suitset pois ja harjailin sitä vielä hetken. Ulkona oli alkanut hieman sataa, joten hain sen sadeloimen, jonka laitoin Tossulle päälle. Sen jälkeen lähdin viemään sitä takaisin tarhaan. Sanottuani orille heipat, lähdin tallia kohti. Siellä vein sen harjalaatikon paikoilleen ja pesin ja kuivasin kuolaimet. Huomasin olevani paljon rentoutuneempi kuin tallille tullessani! Nyt sujuisi arkikin paremmin.
PIHKAANTUNUT PELVOITUS pk-merkintä
Vapaapäivänäni lähdin Susirajaan moikkaamaan Pupu-nimistä hevosta. En ollut ennemmin tavannut oria kuin vilkaisulta, joten tänään olisi siis ensimmäinen kerta. Olisi siis tiedossa luultavimmin rapsuttelua, harjailua ja muuten vain tutustumista. Ehkä ratsastusta toisella kertaa. Saavuttuani tallille Lissu kertoi Pupun olevan tarhassa, josta voisin noutaa sen itse. Hain riimunnarun ja lähdin hakemaan Pupua tarhasta. Siellä se iloisena näytti oleskelevan. Se hörähti nähdessään riimunnaruni ja lähti taivaltamaan kohti porttia. Sain sen helposti tarhasta ja onnistuin olemaan päästämättä muita tarhan asukkaita ulos. Pupu seurasi kiltisti vieressäni kun lähdin kävelemään kohti tallia. Se ei venkoillut eikä yrittänyt syödä matkan varrella kasvavia ruohotupsuja. Talliin päästyämme laitoin sen kiinni käytävälle ja lähdin hakemaan Pupun tavaroita satulahuoneesta. Olisimme ehkä voineet olla ulkonakin, mutta sisällä tallissa on ehkä turvallisempaa ottaen huomioon Suomen kesän - koskaan ei voi tietää koska sataa. Aloin harjaamaan Pupua. Olin melkein järkyttynyt siitä, kuinka kiltisti se seisoskeli käytävällä. Välillä se lepuutti toista takajalkaansa, mutta muuten se vain tyytyväisesti nautti harjauksesta. Harjattuani roskat ja mudat, aloin puhdistamaan kavioita. Yksi toisensa jälkeen kaviot nousivat kätevästi maasta ylös niin, että minun oli helppo puhdistaa ne. Putsauksen jälkeen aloin setvimään Pupun harjaa ja häntää. Hännässä oli paljon takkuja, mutta loppuviimeksi sain sen kyllä suoraksi. Hain sakset satulahuoneesta ja tasasin sen suoraksi. Harjattuani harjan aloin tehdä siihen lettiä. Edelleen Pupu oli ihan äärettömän kiltisti. En ole kyllä pitkään aikaan tavannut näin hyvin käyttäytyvää oria! Väkerrettyäni puolittaisen ranskanletin Pupun harjaan, vein sen tavarat takaisin satulahuoneeseen tuoden mukanani porkkanan. Porkkana katosi nopeasti Pupun mahaan. Irrotin Pupun ja lähdin viemään sitä tarhaan. Arvaukseni osuivat oikeaan - pihalla satoi! Ripein askelin luikimme tarhaan. Päästin Pupun irti ja se ravasi nopeasti suojaan. Naurahdin. Pupu oli äärimmäisen ihana ori. Uskon, että tämä ei jää viimeiseksi kerraksi, kun hoidan sitä!
AAMUKAKKUKAHVI pk-merkintä
Jo toista kertaa samalla viikolla lähdin Susirajaan hoitamaan hevosta. Edellinen hevonen oli ollut aivan ihana, joten odotin tältäkin tammalta paljon! Neidin nimi oli Kaneli, ja hän odottaisi minua jo valmiiksi varusteltuna, sillä Lissu ilmoitti Kanelin olleen valmennuksessa ennen minun saapumistani. Lupailin sitten hänelle, että kävisin nopeasti ratsastelemassa rauhallisen kävelylenkin sen kanssa. Tallille päästyäni Kaneli sielä jo odottelikin, väsyneen näköisen tallitytön kanssa. Olin itsekin jo laittanut varusteet kotitallilla päälle, joten painoin vain kypärän päähän ja lähdin Kanelin kanssa ulos. Lähellä oli sopiva ja lyhyt maastolenkki, jossa hevosen oli helppo mennä. Kaneli oli selvästi kyllä jo vähän väsynyt valmennuksesta, mutta tarvitsi loppulämmittelyn. Sillä oli helppo ratsastaa. Kaneli kuunteli avut hyvin eikä kokeillut mitään sen kummalisempia. Kaneli oli ilmeisimmin rekisteröinyt minut jo tuttavaksi, sillä olimme nähneet vilkaukselta edellisillä kerroilla ollessani Susirajassa. Oli kaunis päivä ja Kaneli kulki mukavasti eteenpäin. Ratsastajan unelma?
Takaisin tallille päästyämme tulin pois hevosen selästä ja talutin Kanelin talliin. Vein sen karsinaan ja löysäsin satulavyötä. Otin suitset pois. Samalla kun vein suitset satulahuoneeseen, hain Kanelin tavarat. Päästyäni karsinaan otin satulan pois ja vein senkin kuivamaan satulahuoneeseen. Kaneli oli hyvin väsyneen näköisenä karsinassaan, joten harjailin sitä hieman ja tsekkasin kaviot kunnes päästin sen nukkumaan. Lopuksi kävin vielä viemässä loput Kanelin harjat satulahuoneeseen ja lähdin itse kotiin.
HERRA HALOKEENI kouluvalmennus
Valmennettavanani oli tänään taas uusi ratsukko, Lissu ja suomenhevosori Kentsu. Päästyäni kentälle ratsukko olikin jo aloitellut reippaasti alkuverkan, joten pääsimme melkein heti aloittelemaan. Tutkin ratsukon toimintaa alkuverryttelyn aikana. Päätin, että tänään treenattaisiin koottuja askellajeja.
Ensimmäisenä vuorossa oli luonnollisesti käynti, jota kehotin ratsukkoa menemään lyhyet sivut normaalisti ja pitkät koottuina. Käynti oli hyvin koottua molemmilla kierroksilla molempiin suuntiin, joten siirryimme raviin.
Se ei mennytkään niin hyvin kuin oletin. Ravi meinasi välillä tippua käyntiin tai melkein nousta laukkaan. Olin kuullut, että Kentsun vahvin osuus oli yleensä ravi. Tänään sen ajatukset olivat kyllä ihan jossain muualla. Päätin kokeilla toista tapaa. Hain puomit keskelle kenttää ja pyysin ratsukkoa ravaamaan normaalisti puomien väliin. Sen jälkeen pysähdys ja koottua ravia hieman lyhyempi matka. Puomisysteemi toimi paremmin ja Kentsukin jaksoi koota ravinsa komeasti. Sen jälkeen kokeiltiin edellistä pitkät sivut koottuina -mallia ja sekin toimi ravin kanssa.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä oli laukan kokoamisen vuoro. Kentsulla näytti olevan puhtia, joten kehotin ratsukkoa laukkaamaan muutaman kierroksen molempiin suuntiin rauhoittaakseni menoa. Se näytti toimivan ja taas aloitettiin. Puomien väliin normaalisti, pysähdys ja koottua. Tsädäym, näyttää toimivan. Taas lopuksi otettiin koko kenttä haltuun. Kentsun koottu laukka oli kaunista katseltavaa. Viimeisenä ennen loppuverryttelyä otettiin vielä vähän peruutuksesta laukkaan -harjoitteita puomien kanssa. Kentsu suoriutui niistäkin mallikkaasti. Keräsin puomit pois ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.
VARJOTANSSI kouluvalmennus
Mukavan aurinkoinen (onneksi ei liian kuuma) kesäpäivä oli aluillaan saapuessani Susirajaan. Valmennettavani tänään olisi Lissu ja suomenhevostamma Kana. Näin hyvin happaman näköisen suokkitamman seuraavan Lissua tarhasta. Tämä tamma oli selvästi Kana. Olin kuullut juttua. No, rakastin haasteita.
Päästyämme kentälle näin jo selvästi, että tamma näytti olevan hyvin epätyöskentelymäisellä päällä. En tiedä, kuuluiko happamuus sen perusolemukseen, mutta siltä se näytti. Hieman ehkä peloissani kokosin puomeja tallinpuoleisen uran viereen, johon ei paistanut aurinko niin paljon. Samalla Lissu verrytteli Kanan kanssa. Huokaisin, sillä näytti, että Lissulla oli tämä heppa hallussa. Ei siis paniikkia.
Alkulämppien jälkeen aloitettiin puomeilla. Ensin käynnissä yli molempiin suuntiin, sitten ravissa. Ilmeeni oli varmaankin hyvin mielenkiintoinen kun Kana yksi kerrallaan nosteli jalkansa nätisti jokaisen puomin yli molemmissa askellajeissa. Valmennuksen alussa luulin, että tämä suokki ei edes tekisi mitään, mutta näytin olevan täysin väärässä! Keräsin hämmästyneenä puomit pois.
Seuraavaksi oli luvassa takaosakäännökset. Kehotin ratsukkoa ravaamaan tallin puoleiselle pitkälle sivulle ja pysähtymään keskelle. Sitten pidätteitä, tarkat avut ja takaosankäännös. Kana jaksoi hienosti puoleen väliin saakka, kunnes se ei jaksanut enään ja oikoi lopun. Kehotin ratsukkoa tekemään harjoitteen uudestaan. Tällä kertaa käännös oli puhtaampi, vaikkei siltikään vielä täydellinen. Muutama käännös vielä, sitten voitaisiin lopetella. Käännös meni hyvin ja annoin ratsukolle luvan loppulämmittelyyn. Jäin vielä hetkeksi katselemaan menoa. Kun Lissu oli tullut alas selästä ja talutti Kanaa portille, se pysähtyi juuri portin eteen. Se oli selvästi päättänyt, ettei liiku yhtään mihinkään. Siellä me sitten yritimme työntää tammaa portista ulos. Mutta se oli päättänyt, ettei aio liikkua. Meitä molempia nauratti, vaikka tilanne ei sinänsä ollut huvittava. Lopulta haimme kauraämpärin, jolla saimme Kanan liikkumaan. Lähdin hymyillen kotiin.
HALAVAKAN SALAKALAVAKAS kouluvalmennus
Päivän viimeinen valmennettava Susirajassa oli suomenhevostamma Salla. Se oli entinen ravuri, jonka kanssa oli tänään tarkoitus treenailla perusjuttuja Helppo C-tasolla. Saapuessani kentälle Lissu ja Salla olivatkin jo siellä, alkulämmittelyt tehtyinä. Menin rapsuttelemaan Sallaa, sillä se näytti kiinnostuneelta minusta. Välillä se katsoi Lissua ilmeellä taasko sinä olet tuonut tänne lisää komentajia jaahas. Yllätyksekseni Salla kuitenkin töyttäsi minua hellästi ja nojautui sitten minuun. Voi että, mikä hevonen täynnä rakkautta! Tälläisiä on harvassa. (Olin kyllä todennut Susirajassa ollessani, että heillä on tälläisiä kilttejä yksilöitä enemmänkin.)
Vaikka olisinkin voinut vain yksinkertaisesti jäädä rapsuttelemaan Sallaa koko loppuvalmennuksen ajaksi, uskoin, että Lissu haluaisi kuitenkin ehkä tehdä jotain. Aloitimme perusteellisesti ensin pitkät sivut ravia, lyhyet käyntiä -harjoitteella, jota Salla kiltisti puursi eteenpäin. Mikä ihana hevonen. Hain vähän puomeja, jota ratsukko ylitti keskellä kenttää mallikkaasti. Treenasimme myös pysähtymistä. Välillä Salla ei olisi halunnut pysähtyä, sillä näytti niin innokkaasti painavan eteenpäin. Näissä tilanteissa Lissun oli väillä käännettävä tamman pää päin aitaa, sillä se ei olisi pysähtynyt. (Kotiläksyksi pysähtymistreeniä!) Viimeisenä otimme vielä vähän lisättyä ravia pitkällä suoralla. Edelleen superkiltisti Salla painoi eteenpäin suomenhevosen sisulla. Välillä se ei kyllä huomannut että suoran päässä oli mutka, ja ne menivätkin vähän pitkiksi. Sillä oli vain yksinkertaisesti niiiiin paljon intoa. Päätimme lopettaa valmennuksen tähän ja minun oli vielä loppuverkan jälkeen pakko käydä rapsuttelemassa hevosta. Oli se vain niin ihana.
TURMELTAJAN UTUKUVA kouluvalmennus
Minusta tuntui, että musta Range Roverini oli ollut parkkeerattuna Susirajan pihassa tällä viikolla useampaan otteeseen. Tänään olisi vuorossa viimeinen valmennettava, suomenhevostamma Kuje. Olin aivan rakastunut Susirajan hevosiin, joten odotin taas uutta valmennettavaa. Tänään vuorossa olisi koulua ratsukon kanssa. Kun Lissu saapui kentälle Kujeen kanssa, olin jo ehtinyt laittaa puomit toiselle pitkälle sivulle. Laitoin keskelle myös kaksi puomia. Annoin ratsukolle ohjeet tehdä itsenäisen alkuverryttelyn. Lissu ja Kuje näyttivät pelaavan erittäin hyvin yhteen, Kuje kuunteli ohjeita Lissun niitä antaessa. Alkulämpän jälkeen pyysin ratsukkoa menemään puomit molemmista suunnista ensin käynnissä, toisella kerralla ravissa. Oletukseni mukaisesti - ratsukon yhteistyö sujui mutkattomasti. En kuullut puomin kolahduksia missään vaiheessa. Kun kehotin Lissua tekemään Kujeen kanssa käynti-laukka-käynti-, pysähdys-ravi-pysähdys-, ravi-käynti-laukka -sarjoja, kokosin puomit kasaan. Seuraavaksi oli lisätyn käynnin ja ravin vuoro. Käskin ratsukkoa tulemaan normaalissa käynnissä keskelle, puomien väliin. Puomien jälkeen oli tarkoitus jatkaa lisättynä käyntinä. Sama ravin kanssa. Kuje ja Lissu suoriutuivat mallikkaasti näistäkin harjoitteista. Seuraavaksi oli vuorossa avotaivutukset, joihin käytettiin loppuvalmennus. Sama systeemi - keskelle ja sen jälkeen taivuttamaan. Ensimmäinen yritys meni niin sanotusti ihan pipariksi. Pari ensimmäistä askelta vaikuttivat lupaavilta, kunnes Kujeen jalat olivat solmussa. Uudestaan. Toinen kerta ei vakuuttanut edelleenkään. Muistutin hevosen valmistelemisesta. Pidätteitä! Kolmas kerta oli jo parempi. Seuraavilla kerroilla Kuje taipui erittäin hyvin. Nostin puomit niiden omile paikoilleen ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.
TIILIKAN HUKKAHÖTTÖ kouluvalmennus
Tuntui, että aloin kuulua jo Susirajan vakiokalustoon, sillä olin siellä niin paljon viettänyt aikaa valmentamalla hevosia lähiaikoina. Tänään kuitenkin olisi taas uuden tuttavuuden vuoro. Kentällä minua odotti yllätys. Suomenpienhevosori Ötö oli nimittäin itse jo kentän sisäpuolella täysissä vetimissä mutta ratsastaja Lissu näytti juoksevan vasta tallilta päin. Olin hieman ihmeissäni. Hengästyneenä Lissu sopersi jotain sen kuuloista kuin "se sai itsensä irti ja konttasi aidan ali". Minua hymyilytti. Hyvin alkoi tämäkin valmennus.
Kun olimme saaneet myös itse ratsastajan kentän sisäpuolelle, pääsimme aloittelemaan valmennusta. Alkulämmöt sai ratsukko tehdä itse. Vähän käyntiä pitkillä ohjilla, sekä ravia. Aloitimme niiden jälkeen ah niin ihanaa ja tavanomaista pohkeenväistöä. Ötö yksikertaisesti kiemurteli menemään. Se oli, miten sen nyt sanoisi, kaikin tavoin vempula. Päätäni pudistellen komensin Lissua ottamaan Ötön täysin hallintaan menemällä sen kanssa muutamian käynti-ravi-laukka-pysähdys-sarjoja sekä voltteja. Näin orin saisi kuulolle.
Tuntui, että Ötö olikin sen jälkeen paremmin kuulolla. Pohkeenväistötkin onnistuivat aika mallikkaasti muutaman epäonnistumisen jälkeen. Nekin johtuivat pääosin siitä, että Ötö meinasi turhautua saman vääntämiseen. Vaihtelimme harjoituksia koko loppuvalmennuksen, ettemme suututtaisi Ötöä vielä lopullisestikin - se nimittäin näytti jo aika turhautuneelta tämän saman kentän ympäri kiertelyyn. Viimeinen harjoitus oli kevyt, pelkkiä pysähdyksiä. Niistä Ötö suoriutui mallikkaasti. Pysähdysten jälkeen seurailin vielä ratsukon loppuverryttelyn ja tarkistin, että Ötö ja Lissu pääsivät turvallisesti talliin hoitotoimenpiteisiin.
VUODELTA 2015
ZARA ♣ ESTEVALMENNUS
Sopivan lämmin kesäpäivä oli ehdottoman hyvä estevalmennuksen pitämiseen. Tänään valmennukseeni oli saapunut holsteintamma Zara ja sen omistaja Huttis. He olivat jo maneesissa, kun saavuin paikalle. Kehotin heitä aloittamaan alkuverryttelyn, vähän käyntiä, ravia, pysähdyksiä, voltteja. Samalla hain neljä puomia ja sijoitin ne uran viereen toiselle puolelle. Zaralla näytti olevan tänään kunnolla vauhtia. Kehotin ratsukkoa tekemään paljon voltteja, että Huttis saisi Zaraan hyvän yhteyden ja vähän taipuisuutta. Kun alkuverryttely oli tehty, työnsin puomit uralle ja pyysin menemään ne kaksi kertaa molemmista suunnista. Zara meni heti ensimmäisellä kerralla kaikki puomit hyvin tarkasti ja siististi ja oli yleensä ottaenkin hyvin kuulolla. Puomisarjan jälkeen rehasin puomit taas nopeasti pois kentältä ja siirryin itse keskelle. Sen jälkeen pyysin Huttista nostamaan Zaralla laukan keskiympyrällä. Laukka nousi hyvin ja se oli hyvää - tahdikasta ja energistä. Kentän keskellä oli jo valmiiksi estettä, joista molemmista kävin ottamassa muutaman ylimmäisen puomin pois. Näin niistä tuli verkkaesteitä, noin 100cm korkeita. Zara hyppäsi molemmat hyvin, joten nostin korkeutta 130 senttimetriin. Toisella kertaa Zaran takajalka hipaisi vähäsen ylimmäistä puomia, ja se tipahti alas. Nostin sen ylös, ja pyysin hyppäämään uudelleen. Zara oli heti paljon tarkempi jalkojensa kanssa. Lopuksi nostin korkeuden 160 senttimetriin. "Muista puolipidätteet ja pidä hevoseen koko ajan hyvä tuntuma!" muistutin. Kun ratsukko oli hypännyt hyvin myös viimeiset esteet, annoin heille luvan aloittaa itsenäisen loppuverryttelyn ja lähdin tallilt hyvällä mielellä iloisesta valmennuksesta.
NUPPU ♣ KOULUVALMENNUS
Oli sateinen kesäpäivä kun saavuin L'amour aux Chevauxiin pitämään kouluvalmennusta. Se oli erinomainen syy pitää valmennus maneesissa. Valmennettavani oli tänään suomenhevostamma Nuppu ja sen ratsastaja Huttis. Ratsukko olikin jo aloittanut itsenäisesti alkuverryttelyt ja itse kävelin keskelle kenttää. Nuppu ja Huttis tulivat luokseni ja sovimme, että keskittyisimme sulkutaivutuksiin ravissa ja laukassa sekä tekisimme muutaman peruutuksesta raviin -harjoituksen. Muistutin puolipidätteestä ja siitä, kuinka on tärkeää, että hevonen on kokoajan tuntumalla. Hevosen ja ratsastajan yhteistyö tulee olla saumatonta. "Ratsasta kulma ja hyvin ota katsomon puolelle sulkutaivutus uralla", huusin keskeltä kenttää. Katsoin kun ratsukko ratsasti kulman hyvin, hienossa yhteistyössä. Sulkutaivutus lähti hyvin myös uralla, siinä ei ollut minkäänlaisia ongelmia. "Otetaanpas sitten vielä lävistäjällä!" Hymyilin katsellessani hyvin menevää sulkutaivutusta. Kehuin ratsukkoa samalla kun kannon kaksi punavalkoista puomia kentän keskelle. Pyysin heitä tulemaan suoraan käynnissä tallin päädystä ja pysähtymään puomien väliin. Sen jälkeen piti peruuttaa neljä askelta ja lähteä siitä suoraan laukkaan kohti maneesin toista päätyä. Pysähdys onnistui hyvin, samoin peruutukset, mutta Nuppu lähti peruutuksesta käynnin kautta laukkaan. "Uudestaan!" huusin kentän reunalta. Huttis hymyili, mutta näin jo kuinka puna tuli hänen poskilleen. Ratsukko lähti taas hyvin päästä suorassa käynnissä keskelle ja pysähtyi sekä peruutti. Tällä kerralla he onnistuivat. Pyysin Nuppua ja Huttista tekemään sarjan vielä kerran. Tälläkin kertaa se onnistui hyvin. Keräsin puomit pois ja kiitin Nuppua ja Huttista mukavasta valmennuksesta.
Estevalmennus † Appie
Saavuin Suprantiin valmentamaan muutamaa hevosta, ja päivän ensimmäinen valmennettavani oli holsteintamma Appie. Pulmu olikin sillä jo kentällä suorittanut itsenäiset alkuverryttelyt ja tamma näytti valmiilta hommiin. Laitoin maapuomeja uran viereen toiselle sivulle. Tapa oli oikeastaan muodostunut minulle melkein jokaisen estevalmennuksen alkajaisiksi. Pyysin Pulmua ja Appieta ylittämään puomit molemmista suunnista ensin käynnissä ja myöhemmin ravissa "tuntuman" löytämiseksi. Kokosin samalla puomien viereen kolmen esteen sarjan, pysty - ristikko - okseri. Appie näytti nostelevan jalkojaan kiltisti molemmilla askellajeilla. Tällä ratsukolla pelasi. Seuraavaksi pyysin ratsukkoa laukkaamaan kierroksen tai pari uralla ja tulemaan sen jälkeen estesarjalle. Appie hyppäsi nämäkin kaikki esteet erittäin kätevän näköisesti ja tyylikkäästi. Mitä minä täällä oikein tein? Tämä tammahan osaa hypätä erittäin nätisti. Pyysin vielä muutaman kerran ratsukkoa hyppäämään myös toisestakin suunnasta estesarjan, kunnes keräsin ne pois. Hypättyä nekin totaalisen puhtaasti kävin taputtelemassa Appieta ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.
Estevalmennus 1 † Galaxie
Minulla olisi edessä viikolla kolme valmennusta samalla hevosella, nimittäin angloarabilaisella täysiverisellä Galaxiella. Pulmulla ja Galaxiella oli ilmeisemmin tulossa jotkin tärkeät kisat lähiaikoina, johon he halusivat valmistautua. Olin suunnitellut jonkinnäköisen suunnitelman, jota lähdimme toteuttamaan. Ensimmäistä kertaa Galaxien nähdessäni en ollut uskoa silmiäni. Se oli erittäin kaunis tamma. Ensimmäisellä kerralla rapsuttelin Galaxieta hyvin kauan kunnes Pulmu pääsi sen selkään. Tänään meillä oli tarkoitus oikeastaan vain katsoa vähän tilannetta ja tutustua toisiimme. Ei siis mitään kamalan vaikeaa. Kokosin ristikkoja samalla kun Galaxie ja Pulmu ottivat alkukäyntejä. "Muista voltit!" huikkasin raahatessani isoja puomeja kannattimille. Tein kaksi ristikkoa vähän eri kohdille kenttää, hieman eri kokoisia. Kun olin saanut esteet koottua ja katseltua hieman ratsukon menoa eri askellajeissa, pääsimme aloittamaan. Galaxie hyppäsi aika eriskummallisen näköisesti, se näytti ehkä pikemminkin kegurulta kuin hevoselta. Silti yhtäkään puomia ei tipahtanut. Ensimmäisenä päivänä en viitsinyt rasittaa heitä kovasti, joten otimme n. 4 hyppyä molemmista suunnista. Kerran ristikko hajosi ja minä menin korjaamaan. Lopetimme puhtaisiin suorituksiin.
Estevalmennus 2 † Galaxie
Olin edelleenkin täysin ihastunut Galaxieen sen ravatessa erittäin näyttävästi toisena valmennuspäivänä. Olin suunnitellut ehkä vähän enemmän rääkkiä tälle päivälle. Aloitimme koulupainotteisesti, tekemällä pysähdys-peruutus-ravia-sarjoja, sillä ne olivat hyviä esteratsullekkin. Olin koonnut tälle päivälle radan, jossa oli jonkinverran tiukkoja käännöksiä. Perustasoltaan se kuitenkin oli helppo. Otimme ensin yksittäisen esteen, ison okserin, käsittelyyn. Se oli korkein este näistä mitä täällä oli. Katsoin Galaxien hyppyä, joka oli ehkä hieman parempi kuin eilen korkeamman esteen takia. Mutta yksi asia, minkä olin huomannut eilen, huomasin myös tänäänkin. Galaxie saattaa tulla vastalaukassa alas esteeltä, eli vaihtaa laukkaa esteen aikana. Laitoin maapuomin esteen perään, jolloin ongelma korjautui. Huomasin myös, että Pulmun ulkokäsi oli ehkä hieman ylempänä kuin sisäkäsi. Käskin Pulmua tarkistamaan kädet aina tarkaan. Otin maapuomin pois ja pyysin Pulmua ja Galaxieta hyppäämään vielä kerran. Galaxie tuli oikeassa laukassa alas. Taputin. "Jos menisitte radan kokonaisuudessaan vielä kerran ja lopetetaan sitten?" huikkasin Pulmulle. Hän nyökkäsi. Yksi puomi tippui, muuten virheetön rata. Samalla kun ratsukko verrytteli, keräsin esteitä pois paikalle singahtaneen tallitytön kanssa. Hyvä valmennus.
Estevalmennus 3 † Galaxie
Viimeiselle valmennuspäivälle olin suunnitellut hyvin samankaltaisen radan kuin itse kilpailuissa voisi olla. Päätin, ettei tänäänkään otettaisi hyvin raskaasti, vain tämä rata kerran kunnolla läpi ja muutama tekniikkajuttu. Pulmu olikin jo valmiina Galaxien selässä kun tulin tekemään rataa. He saivat tehtyä alkuverryttelynsä huolella ja rauhassa. "Muista ne kädet!" huikkasin Galaxien ja Pulmun tehdessä voltteja sinne minne mahtuivat. Kun rata oli valmis, aloin katsella ratsukon menoa. Taas muutama käynti-laukka-pysähdys-peruutus-sarja tuli tehtyä, sillä yksinkertaisesti itse rakastin niitä. Kun Galaxie näytti olevan lämmin ja Pulmunkin poskille alkoi tulla punaa, käskin heidän hyppäämään radan kuin he olisivat ihan oikeissa kilpailuissa. He tekivät kaiken alusta asti - saapuminen ja tervehdys, sekä kaikki nämä. "Ei tarvi vielä jännittää!" huudahdin hymyillen katsoessani kentän reunalta. He olivat todellakin erittäin hyvin yhteen pelaava kaksikko. Yhdellä okserilla takimmainen puomi alkoi heilua ja luulin että se tippuisi, mutta ei tippunut. He suorittivat radan hyvin. Annoin heille luvan aloittaa itsenäiset loppuverryttelyt ja toivotin paljon onnea tulevalle kisakaudelle.
Estevalmennus - Kadetar
Voisin sanoa nauravani huomatessani tämän pienen suomenhevosen suhahtavan kentälle. Olin kuullut sen olevan hieman mahdoton, ja nyt ymmärsin mistä Lissu puhui. Kun Lissu oli päässyt Mateen selkään, se oli jo menossa katsomaan jotain. "Voitte aloittaa itsenäiset alkuverryttelyt!", huusin. Olimme tulleet ulkokentälle, jossa tuuli hieman. Lissu vastasi jotain ja lähti menemään uralla käyntiä. Kun jonkinnäiköiset voltit ja lämmittelykäynnit sekä -ravit olivat suoritettu, kokosin kentälle kolme 80cm korkeaa estettä. Ensimmäinen oli ristikko, takana olevat olivat pystyjä. Pyysin heitä koittamaan. Se oli sekasotku. Ensimmäisen Made huomasi ja hyppäsi oikein nätisti, mutta seuraava menikin sitten täysin ohi. Made huomasi jonkinnäköisen muovinpalan pyörivän kentän toisella laidalla ja suhaisi sinne. Ei siinä sitten mitään, vähän tiukkoja käännöksiä ja täyttä vauhtia - Lissu pysyi selässä koko ajan. "Yritetään uudestaan!", huikkasin. Toisella kertaa päästiin kaikkien kolmen esteen yli aika lailla puhtaasti. Mutta taas sarjan jälkeen Made oli jo kääntynyt ympäri ja pinkoi uralle. Huokaisin. Ehkä voisimme lopettaa tältä kertaa.
Estevalmennus - Erimieli
Olin juuri saanut kerättyä edelllisestä valmennuksesta jääneet esteet kunnes Liero ja tämän ratsastaja Lissu saapuivat kentälle. Tästä hevosesta en ollut ennemmin kuullut oikeastaan mitään erikoista. Pyysin ratsukkoa aloittamaan alkuverryttelyt, mutta Lissu ei meinannut saada sitä liikkeelle sen huomatessa minut. Kävin rapsuttelemassa Lieroa hetkisen ja sitten se löysi jo jotain mielenkiintoisempaa. Sillä aikaa kun ratsukko väänsi alkuverryttelyjä, kokosin toisen uran lähelle kaksi maapuomia ja yhen pystyn. Toiselle sivulle tuli taas hieman kohotettuja kavaletteja. "Kumman haluatte mennä ensin?", kysyin Lissulta. Hän osoitti kavalettijonoa ja kannusti Lieron raviin. Liero meni hieman epäkeskittyneesti kavaletit ja puolet olivat tippuneet niistä maahan. Nostin ne takaisin ylös ja käskin heitä menemään ne uudestaan. Nyt Liero nosteli jalkojaan vähän tarkemmin ja kaikki pysyivät paikoillaan. Sitten oli maapuomi-pysty-sarjan vuoro. Ensimmäinen kerta meni taas ihan päin honkia, toisella este pysyi kasassa mutta maapuomit kolahtelivat ja kolmannella kerralla jo onnistuttiin. Otimme molemmat myös toisesta suunnasta ja pääsimme vähemmillä tiputuksilla. Onnistuneen valmennuksen päätteeksi keräsin tavarat pois kentältä ja annoin ratsukolle luvavan aloittaa itsenäiset loppuverryttelyt.
Kouluvalmennus Helppo A - Tuonenlohtu
Katselin ratsukon menoa tallilta kentälle. Olin parkkeerannut ison mustan autoni kentän viereen ja Lohdun matka tallilta kentälle sujui hyvin ennen kuin se huomasi autoni. Ensin se pysähtyi, oli kauhistuneen näköinen, kirjaimellisesti hyppi ja pomppi ennen kuin pääsi kentälle. Kentälläkin se oli vielä totaalisen järkyttynyt tuosta romukasasta. Mitään erikoista muuta muutosta ei ollut onneksi tapahtunut, joten pääsimme aloittamaan. Ratsukon mennessä alkuverryttelyjä Lohdun tullessa auton kohdalle, se mulkaisi sitä aina hieman ärtyneesti. Päätin että voisimme yrittää tänään takaosakäännöstä ja vastalaukkaa. Alkuun otimme lämmittelyiksi helppoja pysähdys - raviin, käyntiin - pysähdys - peruuta - raviin settejä. Sitten pyysin Lissua nostamaan Lohdulla laukan, jonka se nostikin aika tyylikkäästi. Enää ei mustat autot kentän vieressä häirinneet. Ehkä se tottui. Pyysin heiltä vastalaukkaa. Lohtu käänsikin hyvin nopeasti sille, mutta tuli myös hyvin nopeasti takaisin normaaliin. "Uudestaan!", hihkaisin. Ja niin Lissu yritti uudestaan ja sai Lohdun menemään vähän päälle kierroksen vastalaukkaa. Taputtaessaan sitä kaulalle ja hidastaessaan käyntiin minullekkin nousi hymy kasvoille. Annoin heidän mennä muutaman kierroksen käyntiä ja sitten pyysin heitä pysähtymään. "Takaosakäännös! Muista pitää ohjat tiukkina!", huusin toiselle puolelle kenttää. Ensimmäiset kaksi askelta takaosan ympäri menivät vielä hyvin, mutta lopun ratsukko niinsanotusti oikaisi. "Uudestaan vaan!", sanoin taas. He etsivät uuden paikan ja yrittivät uudelleen. Toinen suoritus ja vielä kolmaskin menivät täydellisesti nappiin. Kävin rapsuttelemassa vielä Lohtua ja kiitin Lissua että sain käydä valmentamasssa heitä.
Bonita, kouluvalmennus HeB
Seuraava valmennettavani, shettistamma Bonita, odotti valmiina kentän ulkopuolella uteliaana. Sen ratsastaja, ehkä noin 13-vuotias tyttö talutti sen kentän aitojen sisäpuolelle, kiristi satulavyön, sääti jalustimet ja hyppäsi selkään. Bonitan ilme oli ehkä jotenkin huvittunut, jotenkin sellainen "meinaatko oikeasti saada minut kuriin"-ilme. Hymyilin ja pyysin ratsukkoa aloittamaan alkuverryttelyn, johon sisältyisi lämmittelykäyntiä, voltteja ja vähän ravia. Bonita ei ollut aluksi kamalan yhteistyökykyinen, se väänsi itseään pois uralta, pysähtyi tai teki jotain muuta ylimääräistä. Pian kuitenkin tyttö sai pienen ponin kuriin, vaikkakin melkein valui noroina otsalta. Ravia mentiinkin jo sitten nätisti ja aloitin varsinaisen valmentamisen. Pysähdys, peruutusta, suoraan raviin. Käyntiin, peruutusta, käyntiin. Ravia, pysähdys, peruutus, ravia. Näitä perusjuttuja. Bonita kyllä kuunteli nätisti, mutta aina sitä ei huvittanut. Se saattoi ottaa muutaman askeleen vielä pysähdyksenkin jälkeen, ja pompata käynnin kautta raviin, vaikka se olisi pitänyt tehdä suoraan peruutuksesta. Kun näitä oli tehtys sopivasti molemmille suunnille, pyysin ratsukkoa tulemaan suurinpiirtein keskeltä kenttää ja tekemään muutaman pohkeenväistön molemmille puolille. Ensimmäinen vasemmalle päin ei oikein onnistunut, mutta seuraavat molemmille suunnille olivat melkein täydellisiä. Hyvin onnistuneeseen pohkeenväistöön oli hyvä lopettaa. Annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn ja kiitin JP:tä, että sain käydä valmentamassa heillä.
Rebella, kouluvalmennus HeB
Oli kaunis kesäinen aamu, kun saavuin Päivärinteen tallille valmentamaan muutamaa hevosta. Ensimmäinen näistä oli shettistamma Rebella. Sen omistaja JP oli laittanutkin sen jo valmiiksi ja sen ratsastaja, nuori tyttö, oli juuri päässyt selkään. Aluksi hieman pelkäsin tytön puolesta, sillä olin kuullut Rebellan olevan välillä vähän hankala tapaus vauhtinsa puolesta. Olin kuullut myös, että laukannostojen kanssa olisi töitä. Pyysin ratsukkoa aloittamaan alkuverryttelyt itsenäisesti ja niin tyttö sai pidettyä ponin hyvin kurissa. Kaivoin muutaman puomin varastosta ja asettelin ne toiselle pitkälle sivulle uran viereen maapuomeiksi. Aloitettaisiin helposti. Pieni karvapallo ihmetteli niitä aluksi kovasti, kun pyysin shettistammaa ja tyttöä menemään maapuomien yli. Kiltisti se kuitenkin jaksoi nostella jalkojaan ja toistimme tätä vielä muutaman kertaa molemmista suunnista. Sitten vaihdoimme raviin ja Rebella otti heti suuren vaihteen päälle. Tamman ratsastaja sai onneksi rauhoiteltuaan ponia hetkisen sen keskittymään taas tehtävään. Onnistuttuaan molemmista suunnista keräsin puomit pois ja pyysin ratsukkoa nostamaan laukan. Muutaman kulman jälkeen se onnistuikin, mutta Rebella ei pysynyt laukassa kuin oikeastaan yhen pitkän sivun. Otimme laukannostoja vielä hetkisen kunnes poni laukkasi yhden kokonaisen kierroksen. Tähän oli hyvä lopettaa. Taputtelin Rebekkaa ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.